Lasten sanoittama ystävyys

Lapset ovat monesti aikuisia viisaampia mitä tulee elämän suuriin kysymyksiin. Näin ystävänpäivän kunniaksi halusinkin kuulla pieniltä suurilta ajattelijoilta, mitä on ystävyys ja millainen on hyvä ystävä. Niinpä pyysin tuttaviani kysymään edellä mainittuja asioita jälkikasvultaan. Sain vastauksia mukavasti, ja siltä pohjalta lähdin tekemään vapaamuotoista aineistoanalyysia, jonka tuloksia tarkastelemme seuraavaksi.

Ensimmäisenä syvennymme siihen, mitä se ystävyys sitten oikein onkaan. Ystävyys koetaan esimerkiksi fyysisenä läheisyytenä:

”Ystävyys on halaamista.”

– Julius 3 v 10 kk

Ystävyys toimii myös lääkkeenä yksinäisyyteen:

”En tie…sitä et on kaveri.. ja ettei tarvii leikkii yksin.”

– Elmeri 7 v

Lisäksi ystävyys ilmenee tekemisen kautta:

”Että leikkii toisten kanssa.”

– Onni 8 v

”Yhdessä vieritetään palloa.”

– Ellen 3 v

Ystävyys kaiken kaikkiaan on tärkeä asia, ja sen kantovoimana toimii lähimmäisenrakkaus:

”Kilttejä toisille, yks elämän tärkein asia, yritetää olla tappelematta.”

– Daniel 8 v

”Että tykätään toisistaan ja tehdään kivoja juttuja.”

– Saku 5 v

”Että tykkää toisesta ja on paljon yhdessä.”

– Poika 11 v

 ”Rakkaus.”

– Elias 4 v

Arvostettuja ystävän ominaisuuksia ovat muun muassa kyky heittäytyä leikkiin, reiluus ja hyvä huumorintaju. Seuraavaksi siis tutustumme kuvauksiin siitä, millainen on hyvä ystävä:

”Semmoinen joka leikkii ja kysyy mennäänkö ulos.”

– Julius 3 v 10 kk

”Semmonen mikä leikkii toisen kaa. Ja on iloinen.”

– Sulo 4 v

”Sellanen ku leikkii toisen kaa ja on reilu.”

– Elmeri 7 v

”Leikkii yhdessä barbiella. Yhdessä leikkii legoilla.”

– Ellen 3 v

”Hyvä ystävä on kiva.”

– Jasu 9 v

”Hauska, sellanen mikä kertoo hyviä vitsejä, mut ei vitsikirjasta, vaan sellanen ku keksii itse vitsejä. Se olis vähän niinku samanlainen ku minä.”

– Roni 6 v

Vastauksissa nostettiin esille myös se, että hyvä ystävä ei kiusaa:

”Sellainen, joka ei kiusaa.”

– Elias 4 v

”Että ei kiusaa toista.”

– Onni 8 v

”Hyvä ystävä ei hauku, pyytää luokseen, jos pystyy, ei kiusaa muita, on hyvä jossain.”

– Daniel 8 v

Ystävyys perustuu luottamukseen, ja hyvä ystävä on luotettava:

”Ollaan kivoja toisilleen, pidetään salaisuudet ja lupaukset.”

– Julia 9 v

”Pitää salaisuudet.”

– Poika 11 v

”Jos lupaa jotain niin ei petä sitä.”

– Tyttö 8 v

Hyvä ystävä voi olla myös läheinen sukulainen:

”Roni (isoveli), mä olen Ronin kanssa ystävä.”

– Nella 4 v

”Isoveli.”

– Poika 4 v

”Ystävyys on sellaista että on kaveri. Hyvä ystävä on sellainen joka ei kiusaa. Äiti on hyvä kaveri ja Mikko…”

– Joel 4 v

Ystävällä on nimi, eikä ystävyydellä ole sukupuolirajoja:

”Hyvä ystävä on Iiris. Se aina leikkii mun kaa ja tekee samaa leikkiä kun mä haluun. Ja Kanerva, se tekee aina kaikkia kivoja juttuja ja höpsöttelee. Ja sitten me nauretaan.”

– Ilmari 4 v

”Hyvä ystävä on sellanen tyttö, Ilona (hoitokaveri), sen kans leikitään, nukutaan ja syödään. Eikä tönitä ketään.”

– Eetu 4 v, pian 5 v

Ystävyys on tärkeä asia, jota tulisikin vaalia vuoden jokaisena päivänä. On silti mukavaa, että ystävyyttä juhlitaan kerran vuodessa myös maailmanlaajuisesti. Ja kuten kauniit asiat muutoinkin, voi joskus myös ystävyys mykistää:

”En tiiä.”

– Poika 4 v

Ihanaa ystävänpäivää kaikille!

Rakkaudella,
Maria

Mahnaz, ystäväni

293k4k5j395

Mahnaz, ystäväni, on kuvassa vasemmalla ja minä Riitta, kuvassa oikealla.

Iran? Mitä siitä oikeastaan tiesin? Muistin tietysti jotakin koulussa opittua muinaisesta tarunhohtoisesta Persiasta, runoilija Omar Khaijamin, jonka kirjan olin nuorena saanut lahjaksi hyvältä ystävältäni; syrjäytetyn shaahin ja Farah Diban, joiden tarinaa suomalaisetkin naistenlehdet jaksoivat kertoa vuodesta toiseen, vallankumouksen ja ajatollah Khomeinin valtaantulon ja sen myötä valtakunnan sulkeutumisen länsimailta. Kaikki kuitenkin vain pintatietoa tapahtumista jossain kaukana – näitä uutisiahan meille tulee päivittäin, joskus ne koskettavat, joskus menevät täysin ohi.

Uusi ystäväni Mahnaz olisi Iranista. Muuta en juuri tiennytkään sen jälkeen, kun olin täyttänyt ystävähakemukseni MLL:n infotilaisuudessa kolmisen vuotta sitten ja kuullut, että minulle löytyi sopiva pari. Ensimmäinen tapaamisemme sujui ehkä vielä vähän kankeasti, mutta mitä useammin tapasimme, sitä syvemmälle pääsin aivan uuteen maailmaan.

Nyt tiedän jotakin siitä, miten erilaisia ihmiskohtalot voivat olla riippuen siitä, missä maassa ja milloin olemme sattuneet syntymään. Nyt tiedän, millaista oli elämä Iranissa Khomeinin tultua valtaan. Mitä se merkitsi niille, jotka ajattelivat toisin ja halusivat elää toisin ja olivat kyllin vahvoja ja päättäväisiä taistellakseen vapautensa puolesta. Tuhansien heidänlaisten elämä päättyi Iranissa, toiset pääsivät pakenemaan maasta. Osa heistä elää nyt Suomessa mukanaan rankat kokemukset ja jatkuva ikävä ystäviä ja sukulaisia. Kotiin ei ole paluuta.

Nyt tiedän jotakin myös Iranin kielestä, ihmisistä, luonnosta. Mahnazin kertomana näen nyt silmissäni paitsi hänen kauniin kotikaupunkinsa Esfahanin myös lapsuuden maisemat kukkineen ja hedelmäpuineen isovanhempien kotipaikassa Arjenakin kylässä lähellä vuoria. Siellä haluaisin käydä vielä joskus Mahnazin kanssa ja tavata hänen äitinsä, veljensä ja sisarensa.

Halusin mukaan ystävätoimintaan, koska minulla itselläni oli alkanut uusi elämä eläkkeelle jäätyäni. Ajattelin ymmärtäväni, miten tärkeää sopeutuminen Suomen oloihin maahanmuuttajille olisi ja että voisin olla siinä apuna. Mutta sitä en sittenkään täysin ollut ymmärtänyt, miltä muutto yksin pimeään kylmään outoon Suomeen todella tuntuisi. Mahnazin kertomana olen päässyt ainakin osittain eläytymään hänen kokemuksiinsa ja tuntemuksiinsa. Helppo on uskoa, että on ollut sekä hyviä, auttavaisia ihmisiä että myös toisenlaista, ikävää kohtelua. Aivan varmaa on, että jokainen suomalainen ystävä auttaa maahanmuuttajaa ymmärtämään paremmin meitä suomalaisia ja sitä, miten me täällä elämme ja toimimme.

Mitä olemme sitten Mahnazin kanssa yhdessä tehneet? Koska olemme kaksi yksinelävää naisihmistä, olemme vapaita tekemään mitä haluamme. Olemme käyneet elokuvissa, konsertissa, syömässä, kahvilla ja drinkillä, kuuntelemassa kauneimpia joululauluja, ihailemassa keväisiä sinivuokkoja Ruissalossa, ajelleet katselemassa saaristoa ja monenlaista muuta. Joka kerta tavatessamme tunnen, että ystävyytemme syvenee, että on helppo olla yhdessä ja puhua mistä vain mieleen tulee.

Ystäväni Mahnaz on vahva ja rohkea nainen, joka on löytänyt kodin Suomesta jo 13 vuotta sitten. Hän on musikaalinen ja taiteellinen ja seuraa aktiivisesti kotimaaansa uutisia. Hän arvostaa monia asioita täällä: rauhaa, turvallisuutta ja asioiden toimimista, Suomen luontoa. Vaikka hän on Suomen kansalainen, hänen sydämensä taitaa olla Iranissa. Niin olisi varmasti minunkin sydämeni, jos olisin pakosta joutunut jättämään kotimaani.

-Riitta

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri järjestää Ystäväksi maahanmuuttajaäidille -toimintaa, jonka tavoitteena on edistää maahanmuuttajaäitien kotoutumista ja kielenoppimista. Ystäväksi äidille -toiminnassa etsitään suomea puhuvia naisia ystäviksi maahanmuuttajaäideille. 

Ihmisen monista rooleista

Ihmisellä on elämässään usein monia rooleja. Minäkin olen ainakin seuraavia: äiti, puoliso, tytär, sisko, työkaveri, ystävä, vapaaehtoinen. Monissa rooleissa toimiminen voi joko pahimmassa tapauksessa kuormittaa tai parhaassa tapauksessa tuoda lisää voimavaroja jaksamiseen. Kun yhdessä rooliympäristössä toimiminen takkuaa, voi lisävirtaa saada toisesta rooliympäristöstä.

Kesälomalla halusin tehdä lasteni kanssa mukavia asioita, nauttia siis kunnolla äidin roolista. Ostin poikani toivoman teltan, joka pystytettiin kotipihalle. Kävimme iltakävelyllä ihailemassa lampaita, jotka hoitivat lähiympäristön heinikkoa matalammaksi. MLL:n puistotreffeillä sain rupatella mukavia samalla, kun lapset leikkivät toisten lasten kanssa. Kahtena päivänä hoidin itse puistotreffejä perhekeskustyöntekijämme lomaa tuuraten. Tällöin olin astunut vapaaehtoisen saappaisiin.

Eräänä sateisena päivänä lähdin lasten kanssa HopLopiin. Lapsuudenystävä tuli seurakseni lasten kadotessa näkökentästä leikkeihinsä, sain siis välillä toteuttaa roolia ystävänä. Turhan, jopa häpeällisen, harvoin sitä tulee nykyään tehtyä. Vietimme lasten kanssa myös useamman päivän mökillä äitini ja muun perheeni seurassa. Tuolloin olin muiden roolien lisäksi tytär ja sisko.

Yhden roolin vaaliminen oli kuitenkin jäänyt vähälle. Olenhan kaiken muun ohella vielä puoliso, elämänkumppani miehelleni. Pelastus tähän puolisona toimimisen vajaukseen tuli äidiltäni, joka otti lapset yöksi mökille. Sain mieheni kanssa viettää illan kahden kesken kotona vailla mitään suunnitelmia. Tämä taisi tapahtua ensimmäisen kerran sitten esikoisen syntymän. Ovathan lapset toki ennenkin yökylässä olleet, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun olimme ilman ohjelmaa kotona kahdestaan. Ja mukava ilta se olikin. Kuuntelimme musiikkia, teimme ruokaa pitkän kaavan kautta ja ennen kaikkea, keskustelimme.

Toisissa perheissä lie itsestäänselvyys, että kumppanit keskustelevat keskenään. Meillä tuo puolisoiden välinen keskusteluyhteys on tuntunut useimmiten jäävän vanhemman roolin alle. Puhumme kyllä arjen pyörittämiseen ja lapsiin liittyvistä asioista, mutta jossain välissä olemme unohtaneet, että onhan se kumppani muutakin kuin kanssavanhempi. Kumppanuuden vaaliminen ja yhteisen ajan järjestäminen eivät ole ehkä kaikkein helpoimpia tehtäviä, mutta ehdottomasti sitäkin tärkeämpiä. Se tukee kuitenkin koko perheen hyvinvointia, että vanhemmat voivat hyvin myös parisuhteessaan.

Kesälomani, varsin onnistunut sellainen, on jo päättynyt. Olen jälleen työkaveri ja alainen, jonkin aikaa. Elokuun loppupuolella alkavat uudet kuviot. Silloin kutsuvat päiväopiskelijan ja opiskelukaverin roolit.

Lempeitä loppukesän päiviä,

Maria