Hyvän kiertokulku

Auttaminen

Olen aina pitänyt valtavasti biisistä Pidä huolta. Tiedättehän, se Pave Maijasen Mistakes-yhtyeen hitti. Kyseinen laulu on minua pari vuotta vanhempi, mutta sen sanoma on ajaton. Kurkataanpa ensimmäisen säkeistön lyriikoihin ja siihen millaisia ajatuksia ne herättävät.

Pidä huolta itsestäs ja niistä, jotka kärsii

Anna almu sille, joka elääkseen sen tarvii

Laulun sanoissa tulee se tärkein asia ensin, omasta itsestä ja hyvinvoinnistaan huolehtiminen. Kun omat asiat ovat kutakuinkin kunnossa, on helpompi toimia tukena muille. Hyvinvoiva ihminen jaksaa kannustaa ja kannatella muitakin. Toisinaan taas tulee hetkiä, jolloin on itse se tukea tarvitseva osapuoli. Avun pyytäminen ja vastaanottaminen ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä taitoja kuin sen tarjoaminen ja antaminen. Liekö jotain suomalaisen sisukkuuden sielunperintöä, että periksi ei anneta ja apua ei pyydetä? Mielestäni kuitenkin jokainen apua pyytävä on mahdottoman rohkea, sillä ei ole suinkaan helppoa uskoa omia tarpeitaan tai murheitaan toisille. Ja jos ihminen apua tarvitessaan ja pyytäessään tuleekin torjutuksi.. No, ei siitä ainakaan mitään kovin rakentavaa seuraa.

Muista siellä rakentaa, missä koti maahan sortuu

Koeta niitä rohkaista, jotka päätöksissään horjuu

Olen harmitellut sitä, ettei aikani riitä kaikkeen vapaaehtoistyöhön, mitä sisäinen maailmanparantajani haluaisi tehdä. Asioita on kuitenkin priorisoitava ja äitinä tärkein tehtäväni on huolehtia lasteni kasvusta ja tarpeista. Apua tarvitsevia on varmasti vielä sittenkin, kun olen saanut (toivottavasti) turvallisesti saatettua lapseni aikuisuuteen ja itsenäiseen, tasapainoiseen elämään. Ja ehtiihän tässä tarjota apua tarvitseville silloin, kun muutoin tilanne sen sallii. Itselle ehkä pieneltäkin tuntuva vaiva ja teko voi merkitä avun saajalle valtavasti. Se myös tuntuu valtavan hyvältä, jos teoillaan voi vaikuttaa positiivisesti ympäristöönsä.

Sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa,

tajuu myös antaa, tajuu myös antaa

Eräs tuttuni totesi taannoin jotain erittäin fiksua auttamisesta. Hän ei nimittäin odota saavansa välttämättä vastapalvelusta autettuaan jotakuta. Sen sijaan hän luottaa siihen, että tämä apua saanut henkilö auttaa jotakuta toista silloin, kun siihen kykenee. Ja toisaalta, koska hän on itse saanut tarvitessaan apua, on hänellä halu auttaa toisia silloin, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Tämä on mielestäni oikeastaan koko auttamisen ydinidea – hyvät teot ruokkivat hyviä tekoja, annetaanhan siis hyvän kiertää.

Lämpimiä ajatuksia loppusyksyn päiviin,

Maria

Äiti, koska tullaan tänne taas?

Toisin kuin voisi luulla, ei tuota kysymystä tällä kertaa esitetty kerhon tai lastentapahtuman päätteeksi, vaan tavallisen yhdistysopastuksen päätteeksi. Olimme kahden tunnin ajan tutustuneet yhdistyksen kotisivujen päivittämiseen ja järjestöviestintään tiiviisti koneen ääressä istuen. Äkkiseltään leikkiminen ison koulutustilan lattialla aikuisten työskennellessä saattaisi kuulostaa lapsen kannalta tylsältä, mutta ilmeisesti näin ei ollutkaan.

Tylsiä tämänkaltaiset yhteiset hetket yhdistystoimijoiden kanssa eivät ole järjestön työntekijänkään kannalta, päinvastoin. Näissä kohtaamisissa kiteytyy järjestötyöntekijän työn tarkoitus: toimintaedellytysten varmistaminen.

IMG_0007

Jotta yhdistys voi ylläpitää perhekahvilaa, järjestää kesäkerhoja koululaisille tai koko perheen konsertin, täytyy monen tausta-asian olla kunnossa. Asioina vapaaehtoisten ja palkattujen vakuutusturvan selvittäminen, yhdistyksen sääntömuutoksen hoitaminen, työsuojelun toimintaohjelman laatiminen tai tilinpäätöksen teko eivät ehkä sinällään kannusta vapaaehtoistyöhön ryhtymään, mutta joiden hoitaminen oikein on laadukkaan toiminnan edellytys.

Piirijärjestön työntekijänä järjestöasioiden opastus yhdistystoimijoille on keskeinen osa työarkea. Arvokkaaksi tämän arjen tekee sen tuoma hyöty sekä toimijoille että toiminnan kohderyhmälle. Että perhekahvila kokoontuu säännöllisesti, kesäkerho toimii, ja perheet voivat muistella hauskaa konserttikokemustaan. Että toimintoja ylläpitävät ja järjestävät vapaaehtoiset haluavat ja jaksavat tehdä tätä kaikkea, samalla antaen omaa aikaansa ja ideoitaan yhteiseen, oman elämän ja perheen ulkopuoliseen hyvään. Ilman heitä jäisi aika monta lähitoimintoa ja tapahtumaa lapsiperheille puuttumaan, kuten ne kerhot ja konsertit.

Kysyjän äidille voisin esittää vastakysymykseksi muotoillun kutsun: Milloin te tulette uudestaan?

– Ulla, Työllisty järjestöön -hankkeen projektipäällikkö

IMG_0010

Ps. MLL:n paikallisyhdistysten ja piirin toiminta Varsinais-Suomessa 2014 lukuina

  • 67 paikallisyhdistystä, joissa yhteensä 10971 jäsentä
  • 1034 vapaaehtoista (ei sis. luottamushenkilöitä)
  • 68 137 tehtyä vapaaehtoistoiminnan tuntia
  • perhekahviloita piirin alueella 77, joissa 38 639 käyntiä
  • 231 kerhoryhmää, joissa 37 866 käyntiä
  • 84 vertaisryhmää, joissa 4225 käyntiä
  • tapahtumiin, retkiin ja leireihin osallistui 48 410 henkilöä

Kuvat kylämummien ja -vaarien tapaamisesta Raisiossa.

Vapaaehtoistyöstä lisävirtaa vanhemmuuteen

MariaMinusta tuli MLL:n vapaaehtoinen aivan sattumalta.

Muutin nykyiselle asuinpaikkakunnalle esikoiseni ollessa kolmen kuukauden ikäinen. Olin yksinäinen, enkä uskaltanut perhekahvilaankaan lähteä. Siellähän kaikki jo tuntevat toisensa, ajattelin. Kyykytin itseäni alemmuudentunnon kuplassa. Toista lasta odottaessani päätin, että kotona neljän seinän sisällä oleminen ja negatiivisen itsekyykytyksen aika saa nyt riittää. Kuinka kuvittelen pystyväni kasvattamaan hyvinvoivia lapsia, jos en itse voi hyvin?

Ensimmäinen askel onnellisempaan elämään oli askel sisään paikallisen liikuntakeskuksen ovesta kuopuksen syntymän jälkeen. Ja se oli muuten iso askel, suorastaan hyppy tuntemattomaan. Sieltä minut MLL:n toimintaankin bongattiin.

Hieman reilussa vuodessa tuo hyppy tuntemattomaan on poikinut upeita mahdollisuuksia. Olen aina haaveillut vapaaehtoistyöstä, mutta mielessä pyörivät ajatukset, kuten ”jos minulla olisi enemmän aikaa/rahaa/mitä tahansa, niin ehkä sitten”. Entäpä nyt? Aikaa tai rahaa ei ole yhtään sen enempää kuin ennenkään, päinvastoin. MLL:n vapaaehtoisena toimimisesta on silti tullut toinen työ, rakas harrastus ja oikeastaan elämäntapa.

Tärkeimpänä kriteerinä omia harrastuksiani valitessa on mammautumisen ja isännän työaikojen myötä ollut se, että lasten on oltava tervetulleita mukaan. Niinpä molemmat muksut ovat jo tottuneita kokoustelijoita ja kaipa nuo hallitustoverit ovat hekin jo tottuneita jälkikasvuni volyymeihin. Lisäksi säännöllisen epäsäännöllisesti pidämme lasteni kanssa iltaperhekahvilan ovia auki.

Ei tämä uuden elämänrytmin omaksuminen vapaaehtoistyön parissa ole pelkkää ruusuilla tanssimista toki ollut. Syksyllä vielä pohdin iltaperhekahvilan ovien sulkemista sekä omien ja lasteni voimavarojen riittävyyttä. Sitten tapahtui käännekohta, jonka jälkeen olen katsonut asioita taas aivan uusin silmin.

Yhtenä iltana kahvilaan saapui eräs uusi äiti lapsensa kanssa. Rupattelin hänen kanssaan niitä näitä ja sulkemisajan tullessa hän jäi odottamaan eteiseen muiden lähtöä sanoakseen minulle jotain.

”Kiitos, että jaksoit jutella kanssani.”

Olin aivan häkeltynyt noista muutamasta sanasta. Oliko oikeasti käynyt niin, että tekemisilläni oli jotain merkitystä toiselle ihmiselle, toiselle äidille? Noilla muutamalla sanalla oli merkitystä minulle. Niillä oli niin paljon merkitystä, että olen jatkanut ja tulen jatkamaan näissä hommissa aivan uudella tarmolla. Kiitos tälle äidille, että hänellä oli rohkeutta sanoa ääneen kiitoksensa. Aitoa positiivista palautetta saa niin harvoin, että täytyy jatkossa itsekin muistaa antaa sitä aina, kun se vain suinkin on mahdollista.

Summa summarum, vapaaehtoistyötä suosittelen aivan kaikille, omat voimavarat ja kiinnostuksen kohteet huomioiden toki. Minulle se on ainakin tuonut mukanaan mm. merkityksellisyyden tunnetta, yhteisen harrastuksen lasteni kanssa, läjäpäin uusia tuttavia sekä mahdollisuuksia rikkoa omia rajojani ja ennakkoluulojani. Ja jännityksellä odotan mitä kaikkea mukavaa tulevaisuus vielä tuokaan tullessaan.

Mahdollisuuksien kevättä kaikille,

Maria