Perheiden taiteiden yö kiinnosti Laitilassa ja Turussa

Torstai-iltana iloittiin Perheiden taiteiden yössä niin Turussa perhetalo Heidekenillä kuin 50km Turusta luoteeseen Laitilassa. Laitilassa Mukulavintin pihapiirissä MLL:n Laitila paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa järjesti lapsiperheille ilmaistapahtuman nyt toista kertaa.

Laitilan Perheiden taiteiden yöstä tuli hyvää palautetta äideiltä sekä isiltä, ja lapset olivat kyselleet illalla, milloin tänne tapahtumaan tullaan uudestaan. 200 osallistujaa nautti hauskasta illasta ja taiteellisesta tunnelmasta.

Uutena ohjelmassa tänä vuonna oli sormivirkkaus, tanssiohjausta, rintamerkkien ja lettien tekoa, PokémonGo-lure ja paikallisen musiikkiopiston esitys. Viime vuodesta tapahtumaan jäi nalleneuvola, linnunpönttöjen nikkarointia sekä kasvomaalausta ja pomppulinna.

IMG_7874

Annika Iskala ohjasi ja opetti tanssia lapsille Mukulavintin parkkiksella

IMG_7878

Laitilan Talorakenne lahjoitti materiaalit pieten linnunpönttöjen rakentamiseen. 

IMG_7879

Anna letitti koko illan lapsille huikeita lettejä, kuulemma taisi sormet olla kipeät illan päätteeksi!

IMG_7884

Pihassa riitti paljon tyhjää tilaa piirtää katuliiduilla taideteoksia.

IMG_7889

Käsivirkkauksessa virkattiin toooosi pitkä yhtenäinen lanka, joka kiersi lopulta koko talon ympäri!

Turussa tapahtuman teemana oli ”taideolympialaiset” Rion olympiakesän kunniaksi. Lapsivieraat saivat heti portilla kaulaansa olympiamitalin sekä passin, johon pääsi keräämään oikean väriset olympiarenkaat eri ohjelmapisteistä. Ohjelmapisteitä oli mm. Turun 4H-yhdistyksen digitarina- ja taidepaja, perheliikuntanopan rakentelu, kehupuu sekä taidenäyttely.

Illan aikana esiintymislavalle nousivat Samba Cariocan lapsiryhmät, Turun Suzukikoulun oppilaita soittaen ranskalaista musiikkia, sekä Eikka Ekoveikka -teatteriesitys nauratti alkuillasta ja Turun Rock Academyn huikeat bädit säestivät elokuista iltaa.

Perheiden taiteiden yö 2016 tekijät

Perheiden taiteiden yötä oli tekemässä monipäinen joukkue, jonka vaatetti Turun Paavo Nurmi Games ja Bilar. Mukana MLL:n lisäksi oli mm. Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala, V-S Lapset, Turun 4H-kerho, Livia opiskelijat ja Turun lasten ja nuorten kuvataidekoulu sekä Turun seudun yksinhuoltajat. 

Perheiden taiteiden yö 2016_KuvaajaMaaritSalminen 127

Samba Carioca kutsui yleisöä mukaan tanssimaan heti tapahtuman alussa. 

Perheiden taiteiden yö 2016_KuvaajaMaaritSalminen 250

Yleisö nautti sateettomassa, mutta lämpimässä säässä esityksistä pihalla mattojen päällä istuen.

Perheiden taiteiden yö 2016_KuvaajaMaaritSalminen 283

Turun Suzukikoulun oppilaat soittivat opettajiensa kanssa ranskalaista musiikkia pianoin, kitaroin, selloin ja viuluin sekä lauloivat mukana.

Perheiden taiteiden yö 2016_KuvaajaMaaritSalminen 333

Turun Lahjantyttöjen Maalarit ilahduttivat hauskalla maalaritanssillaan. Ja miten ihanat vaatteet maalareilla olikaan!

Perheiden taiteiden yö 2016_KuvaajaMaaritSalminen 386

Onnenruletista sai palkinnon jokaisella pyöräytyksellä. Palkinnot lahjoitti lukuisat yhteistyökumppanit, jotka saivat aikaan panostuksellaan satoja riemun kiljahduksia Heidekenin sisällä. Kiitos!

Perheiden taiteiden yö 2016_KuvaajaMaaritSalminen 560

Leikkipihalla sai tehdä aikuisen kanssa oman liikuntanopan Marakatin naisten ohjauksessa.

Perheiden taiteiden yö 2016_KuvaajaMaaritSalminen 625

Niin kuin Mukulavintin piha, myös Heidekenin asfalttipiha muuntautui yhdeksi isoksi taideteokseksi.

Perheiden taiteiden yö 2016_KuvaajaMaaritSalminen 648

Kehupuu-pajassa vanhemmat kehuivat lapsiaan ja kirjoittivat kehut lehdelle. Lopuksi lapset kiinnittivät lehtensä puuhun, ja näin syntyi yksi iso kehulehvistö. Vau!

Kiitos kaikille Laitilan ja Turun Perheiden taiteiden öiden osallistujille ja toteuttajille! Ensi vuonna Heidekenillä onkin jo 10. Perheiden taiteiden yö, ja Laitilassa odotetaan jo nyt kolmatta tapahtumaa.

Me ja maailma

Maailma pienenee koko ajan, kun ihmiset ja tieto siirtyvät nopeammin ja helpommin paikasta toiseen. MLL:n toiminnassa olemme myös ottaneet huomioon tämän muutoksen. Meiltä Varsinais-Suomesta on yhteys Turkkiin, sillä tarmokas työkaverimme Hatice on kotoisin sieltä. Siksi pelottavat uutiset Turkista tuntuvat meistä paljon läheisimmiltä, kuin ehkä muuten tuntuisivatkaan.

Minulle nämä uutiset ovat viime aikoina tulleet vielä enemmän iholle. Keväällä sain mahdollisuuden tutustua Haticen synnyinkaupunkiin ja koko sukuun, sillä saimme Haticen kanssa kutsun Turkkiin tulla kertomaan MLL:n toiminnastamme opiskelijoille kahteen yliopistoon Adanan alueella lähellä Syyrian rajaa. Jos Hatice ei olisi ollut meillä piirillä töissä, ei turkkilainen yliopisto varmaankaan olisi keksinyt kutsua meidät kertomaan suomalaisesta kansalaistoiminnasta heidän opiskelijoilleen. EU:n rahoittaman Erasmus-ohjelman avulla kiersimme yhdessä saksalaisen vastaanottokeskuksen työntekijän kanssa kertomassa monikulttuurisesta työstämme turkkilaisille opiskelijoille, tutkijoille, päättäjille sekä virkamiehille.

kuva 1

Pidimme saksalaisen kanssa yhdessä niin monta esitelmää eri yleisöille, että viimeisenä päivänä osasin jo ulkoa saksalaisten supertehokkaat systeemit ottaa vastaan turvapaikanhakijoita, ja keinot saada maahanmuuttajat parissa viikossa sisään saksalaiseen työelämään. Tämä oli kätevää, sillä näin meidän ei tarvitse lähteä Saksaan oppiaksemme heidän systemaattisuudesta ja pitkän kokemuksen mukanaan tuomista käytännön ratkaisuista. Esimerkiksi opin, että kaikille maahantuleville miehille annetaan omalla kielellään kirjoitettu vaaleansininen tiedote ja naisille vaaleanpunainen, joissa kerrotaan erittäin konkreettisesti naisten ja miesten tasa-arvoisesta kohtelusta Saksassa ja kerrotaan mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Ei voi ainakaan väittää, ettei tiennyt asioista, kun saa heti paperin käteensä, missä asioista puhutaan selkeästi ja suoraan.

kuva 2

En pysynyt laskuissa kuinka monta sataa opiskelijaa kohtasimme matkamme aikana, mutta paljon heitä oli! Useampi heistä toivoi voivansa tulla Suomeen Erasmus-ohjelman kautta harjoittelijoiksi meille. Tietenkin Saksan oli monelle kiinnostavampi, kun suurella osalla nuorista on siellä jo sukulaisia tai tuttuja.

kuva 3

Onni-nalle oli tietenkin mukana maailmalla kanssamme. Annoimme muun muassa Suomen kunniakonsulille yhden Onnin, kun hän kahtena päivänä oli mukana ohjelmassamme.

kuva 4

Tapasimme paljon Adanan-kaupungin korkeita virkamiehiä ja päättäjiä. Tässä ojennan Onni-nallen Huseyin Comulle, joka on Suomen kunniakonsuli, kuuluisa Adanalainen liikemies,

kuva 5

En usko, että kuulijamme pääsivät kärrylle siitä mitä kaikkea MLL tekee. Itse nimikin taisi olla aika vaikea, kun lehdessä luki Monnerheim eikä Mannerheim. Tärkeintä on kuitenkin, että saimme viestittyä kansalaisjärjestötyön tärkeydestä ja voimasta, kuten isien kasvavasta roolista lasten elämässä. MLL:n tapaista organisaatiota kaivataan kaikkialle maailmassa, mutta ehkä meidän suomalaisten tarve jaetulle yhteisöllisyydelle on kuitenkin vielä isompi kuin vaikkapa turkkilaisten.

Minulle suurin anti koko matkastamme oli kuitenkin Haticen suvun kanssa asuminen ja eläminen arjessa. Sellaista yhteisöllisyyttä en ole koskaan aiemmin kokenut, vaikka tulenkin suomenruotsalaisesta suvusta, jossa vaalitaan suvun yhteisöllisyyttä.  Vaikka asuimmekin aivan Adanan keskustassa kerrostalossa, henki oli kuin vanhassa kylässä, jossa sukulaiset asuvat vierivieressä. Ei ole väliä ovatko talot vierekkäin tai asunnot päällekkäin. Yhtä hyvin yhteisöllisyys toimii kerrostalossa kuin maaseudulla, jos niin vain halutaan.

2016-05-04 13.30.06

Kun maailma vilisee pelottavia uutisia ja joskus tuntuu vaikealta uskoa tulevaisuuden valoisuuteen, me ihmiset kuitenkin rakennamme lähipiirissämme koko ajan huomista toiveikkain mielin. Ja siitä on vahingossa jäänyt todistusaineistoa matkaseurueemme yhteiskuvassa, jossa taustalla näkyy Adanan tunnus. (Tarkkaavainen voi myös bongata kaksi onnellista morsianta…)

kuva 7

Matkaterveisin Turkista,

Janina
MLL:n Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja

Leikkimään Leikkilään

Olen seurannut useita keskustelupalstoja siitä, kun moni äiti valittaa ystävien puutetta, tukiverkoston puutetta taikka ihan vain sitä, että kotona alkaa olla todella tylsää sen yhden tai useamman lapsen kanssa. Arki alkaa maistua puulta. Tiedän tuon tunteen! Kyseessä voi olla vieraalta paikkakunnalta muutto uuteen taikka esim meidän tapauksessa kun kökittiin neljän seinän sisällä aina sydänoperaatioon asti niin kyllä, koti alkoi tuntua aika kaamealta ja tylsältä paikalta. Uppouduin helposti tyttöjen nukkumaan mentäessä sosiaalisen median maailmaan ja lueskelin usein MLL:n uudesta perhekahvilasta, Leikkilästä Turun keskustassa Forumissa, jota pyörittävät vapaaehtoiset äidit pääsääntöisesti. Monesti, voi niin monesti oltiin lähdössä liikkeelle, mutta usein sitten jäätiinkin omiin pihapiireihin keskenämme taikka tallusteltiin isovanhempien luokse.

Sitten huomasin, että keskustelupalstalla puhuttiin ja etsittiin vapaaehtoisia lisää pyörittämään perhekahvilaa. Tässä se oli! Se piristysruiske arkeen mitä oli kaivattu! Huomasin olevani tällä hetkellä sen verta mökkihöperöitynyt, että koin vapaaehtoiseksi ryhtymisen olevan juuri se keino, millä pakotan itseni varmasti ovesta ulos, kun olen sopinut etukäteen hoitavani homman.

Käytiin Viivin kanssa ensin kahdestaan tutustumassa paikkaan ja innostuin heti lähtemään toimintaan mukaan. Viiviähän en olisi saanut silloin edes lähtemään koko paikasta, sillä Leikkilässä oli paljon leluja ja touhua ja tekemistä mitä ei kotona ollut. Ja siellä oli kavereita! :)

Ovesta kun ulos lähdettiin Viivi tivasi koko matkan autolle: ”Äiti, seuraavalla kerralla otetaanhan eväät mukaan niin voidaan olla kauemmin leikkimässä, jooko, jooko jooko?” Tietenkin lupasin, että näin tehdään seuraavalla kerralla.

Siinä sitten keskusteltiin muitten vapaaehtoisten äitien kanssa ja alettiin sopimaan milloin pääsisin pitämään perhekahvilaa auki ja ilmoille tulikin, että voisi joskus jotain ohjelmaakin keksiä perhekahvilan lisäksi. Olin haikeana seuraillut mainoksia käsityöringistä joita pidettiin, oli kantovälinetreffejä, satuhetkiä, kaikenlaista mukavaa ja erilaista mitä kaipaili siihen arkeen, myöskin uskon, että lapsetkin alkoivat kaivata sitä vaihtelua kodin ja lähipuiston lisäksi. Sainkin siinä sitten ahaaelämyksen, kun olen koko ikäni musiikkia ja laulua harrastanut, että voisinkohan alkaa pitämään pienimuotoista muskaria Leikkilässä. Innostuin vielä entisestään, jes! Musiikkiharrastus, touhuaminen omien lasten kanssa, sekä tutustuminen uusiin äiteihin ja tytöt saavat leikkikavereita. Voisiko olla parempaa yhdistelmää piristämään rutinoitunutta arkeamme?

Perhekahvilatoimintaa joskus vieroksutaan ja pelätään, että äideillä on muodostunut kuppikuntia taikka uutena ihmisenä ja yksin meneminen ei onnistu, koska kaikki tuntee toisensa entuudestaan. Voin nuo kaikki väittämät itse ainakin todeta täysin vääriksi! Olen käynyt Viivin kanssa aikoinaan MLL:n ja seurakunnan vauvakahviloissa ja perhekahviloissa, joissa lasten varjolla AINA löytyi juttukaveria ja siinä pääsi sitten vertailemaan toisen äidin kanssa esim kuinkas teillä on kasvettu ja mitenkäs osataanko jo käydä potalla ja olisko antaa vinkkejä kuinka saisin tytön potalle tai muita tavallisia arjen asioita. Olen jopa saanut niiltä ajoilta itselleni hyvän ystävänkin.

Pitkän, pitkän tauon jälkeen kun ensi kertaa kävelin Viivin kanssa perhekahvilaan Leikkilä Forumiin, niin ensin kyllä hieman piti etsiä paikkaa, mutta kyllähän se sieltä löytyikin kulman takaa. Vaunuja oli useammat rivissä ikkunan edessä ja lapsia leikkimässä iloisesti. Oli äitejä ja jopa isikin siinä höpöttelemässä sohvan reunalla ja tuntui todella lämpimältä vastaanotolta. Siinä hetki kun oli juteltu niin tuntui kun olisi osan kanssa tuntenut kauemminkin, kun höpöteltiin ihan mistä vaan. Mikä voisi olla eniten yhdistävä tekijä kuin vanhemmuus?

Hieman harmittaa, ettei Viivin vauva-aikana ollut Leikkilän kaltaista paikkaa ydinkeskustassa, koska oltaisiin varmaan hengailtu siellä joka päivä. Paikka on niin kätevällä paikalla vaikka ihan shoppailureissun hengähdyspaikaksi. Toivon todellakin, että tällaista toimintaa jaksetaan pitää yllä yhtä hienosti mitä sitä on nyt pidetty täysin vapaaehtoisvoimin.

Innostuksen myötä nyt on Venlakin päässyt sosiaalistumaan enemmän äidin mukana muskarin merkeissä joka viikko ja tänään tuo äidin pieni ujopiimä pyllykiitäili pitkin lattiaa tutustumaan muihin lapsiin ja tarkkaili ja hypisteli lattialla ollutta ihanaa värikästä karvamattoa. Ja tämä äiti sai höpötellä aikuisten seurassa! Olihan tuo puheenaihe vauva- ja lapsipainotteista, mutta kuinka mahtavaa onkaan jakaa asioita muitten äitien kanssa rennosti ja ilman suorituspaineita, samalla kun lapset saavat puuhastella ja tutkia uusia jänniä juttuja ja ympäristöä. En voi kuin suositella tutustumaan Leikkilään Forumissa!

Me mennään taas ensi viikolla Leikkilään, tule sinäkin leikkimään meidän kanssa :)

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu Ihanan Erityinen -blogissa 12.4.2016
Tutustu Turun Forumin Leikkilään ja lähde mukaan!

Laatikkoleikki vai iloinen sekamelska?

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoimintahankkeemme osallistui Mahdollisuuksien tori -tapahtumaan 20.9.2015, jossa tänä vuonna teemana oli yhteisöllisyys. Tapahtumassa kiinnitin huomioni lapsiin. Lähdin pohtimaan sitä, miten lapset huomioivat ja kokevat monikulttuurisuuden.

Me aikuiset olemme luoneet monikulttuurisuuslaatikon, johon mielellämme laitamme kaiken erilaisen ja poikkeavan. Ihmisen ajattelu ja maailman jäsentäminen vaatii jossain määrin tätä laatikkoleikkiä, koska muutoin maailma vaikuttaa monimuotoisuudessaan helposti kaoottiselta. Laatikoissa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta kun näille laatikoille aletaan asettaa arvoja ja stereotypioita, tilanne muuttuu. Osalle meistä monikulttuurisuuslaatikko näyttäytyy eksoottisena ja kiinnostavan, jonakin, jota on kiva kokeilla ja johon haluaa tutustua. Osalle taas tuo laatikko on pelottava mörkö, joka halutaan sulkea pois omasta elinympäristöstä.

Mutta entä lapset? Jo sana monikulttuurisuus on niin monimutkainen ja vaikea lausua, että se tuskin ottaa paikkaa lasten päivittäisessä kanssakäymisessä. Arjessa lapsi tuskin kohtaa monikulttuurista ryhmää, vaan Liisan, Mohammedin, Matiaksen ja Aidan. Lapsi ei ole luonnostaan ennakkoluuloinen. Lapsi toki kiinnittää huomiota erilaisuuteen, saattaa suhtautua siihen varauksella ja hämmästellen, mutta kuitenkin ennakkoluulottomasti.  Lapsi ei arvota erilaisuutta, arvot lapsen ajatteluun istutamme me aikuiset.

Mahdollisuuksien torilla minulle siis avautui mahdollisuus tarkkailla lapsia. Miten lapset tarkkailivat ja ottivat osaa monikulttuurisessa ympäristössä, jossa heille tarjoiltiin erilaisuutta niin maku-, kuulo- kuin näköaistienkin välityksellä? Omien huomioideni pohjalta lapset ottivat osaa seuraamalla ja osallistumalla aktiivisesti. Lapset tanssivat musiikkiesityksen tahdissa, taputtivat mukana, leikkivät temppuradalla ja maistelivat leivonnaisia. Tämän toiminnan kautta he kohtasivat monikulttuurisuuden, joka heille loppujen lopuksi näyttäytyi luultavasti vain leikkinä, musiikkina ja herkkujen maistelemisena. Luultavasti jos olisimme

kysyneet lapsilta itseltään (minkä lupaan seuraavaksi tehdä!), he olisivat kertoneet tapahtumasta, jossa leikittiin, kuunneltiin musiikkia ja syötiin herkkuja. Siis ihan tavallisia asioita.

Annu, Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminnanhankkeen koordinaattori

Kuvat Mahdollisuuksien torilta Turun päivänä 20.9.2015

Blogiin_1 Blogiin_2 Blogiin_3 Blogiin_4 Blogiin_5