Syksyisiä sävyjä

Syksyisiä sävyjä

Katsokaa lehtiä putoaa,

punaista, keltaista, ruskeaa.

Pöllövaari vastaa: HUHUUUU,

metsässä on lokakuu.

– Elina Karjalainen

Lokakuussa luonto valmistautuu levolle.Mummot ottavat kutimensa koristaan ja aloittavat jokasyksyisen iltapuhteensa.

-Mitenkähän suureksi on tuon pojan jalka vuoden aikan venähtänyt?

-Mahtaisiko tämä lapanen miellyttää pikkuneitiä?

Niin paljon ihania lankoja ja niin kova innostus kutomaan, mutta voih, valitettavan vähän aikaa! Sitä toivoisi näihin syysiltoihin muutaman tunnin lisää. Olen saanut mammaltani hyvän neuvon, jonka nyt haluan jakaa teidänkin kanssanne.

Jos viimevuotiset villasukat ovat mennet rikki, tai tulleet pieniksi, kannattaa purkaa sukkaosa ja kutoa uudet ”täälingät”, kuten täälläpäin sanotaan. Näin säästät aikaa ja vaivaa, ja erivärisillä täälingeillä ne sukatkin tuntuvat kuin uusilta!

Tämä mummo täytti syyskuussa 50 vuotta. Sitä juhlistettiin sukulaisten, ystävien ja työkaverien kesken vanhassa työväentalossa. Oman puheeni jälkeen lapsenlapseni Matti lauloi kaverinsa kanssa ja piti oman pikku puheensa. ”Mää tiärän, et te kaik luulette, et selli (mummo, mumselli, selli..aina uusi nimi!) täyttää tänäp 50. Mut ihan oikkiast hän täyttäki vast 30!”. Siitä viimeistään ilo ja riemu nousi ja turhat jännitykset kaikkosivat.

Oli ihanaa, kun lapsukaiset tanssivat ja touhuilivat aikuisten joukossa. He ovat niin välittömiä, että vaikkei ikinä ennen olisi tavattu, heti tultiin tutuiksi.

Perjantaina on jännittävä päivä, kun esikoulussa on isovanhempien päivä. Sitä odotettaan innolla, sekä Matti että mummo. Ohjelmassa on tehtäviä, yhteisiä leikkejä ja yhdessäoloa. Ihanaa, kun eskaritädit jaksavat tällaistakin järjestää, kaiken kiireisen arjen keskellä!

Pikku pakkanen on tehnyt ihmeitä metsässä ja pihamaalla. Voi että, kuinka kivaa onkaan kuunnella, miten jää ritise saappaan alla kuralätäköissä. Ja koskettaa huurteisen lehden pintaa, huomaten, että sormiesi lämpö sulattaa sen. Tai tiirailla taivaalle muuttolintujen parvia, miettien, miten kauas nekin mahtavat matkustaa. Poimia puolukoita, ihastella muhkeaa poronjäkälää. Kertoa lapsenlapsille, miten paljon itse on lapsena viettänyt aikaa metsässä leikkien ja puissa kiipeillen.

Silloin oltiin muuten tosi harvoin kipeinä. Jos vaan ehditte, niin kerran viikossa kannattaisi tehdä pieni tutkimusretki metsään. Se on aina yhtä voimaannuttava kokemus. Ja saa raitista ilmaa, jota jokaisen keho halajaa.

Omat lapset ja lapsenlapset täyttävät sydämen sellaisella rakkaudella, että vaikka työssäkäyvän mummon aika on välillä kortilla, niin joka iltarukouksessa heitä kaikkia muistan, kuten rakas mammani on opettanut.

Ja yritän tehdä joka päivä jotain sellaista, josta saa hyvän mielen.Tänä syksynä olen jo hyppinyt lätäköissä, kiivennyt puuhun, kohta saa kieriä lehtikasoissa. Vaahteranlehtiä on valtavat määrät tulossa puista alas. Niitten pehmeyden haluan tuntea selkäni alla.

Iloa lokakuuhun!

Eija

Mummolan kesää

”Elämään tarvitaan siivet ja juuret. Ja unelmat suuren suuret.”

Kesän riemut alkavat olla lähes kaikille kivoja menneitä touhuja, joita on mukava talvella muistella.

Mummolassa elokuun alku oli pikkuisia jalkoja täynnä. Jokainen lapsenlapsi oli yökyläilemässä vuoronperään, paitsi pikkuisin Vilho-vauva.

Yksi kerrallaan, jotta kukin heistä saisi jakamattoman huomioni. Kun perheessä on lapsia useampi, siitä huomiosta joutuu joskus vähän ”kikkailemaan”, kuten tiedätte.

Kesälomalla me poimeimme marjoja, hypimme trampoliinilla, olimme uimassa ja kävimme mummon työpaikalla pappasia tervehtimässä. Leivottiin ja luettiin iltasatuja.

Tuo iltasadun lukeminen on meillä perinne, jonka aloitin jo 20-vuotiaana, kun ensi kerran tulin äidiksi. Voi, miten ihana tunne tulee, kun huomaa lapsen kuuntelevan jännittyneenä, mitä sille sadun sankarille seuraavaksi tapahtuu, vaikka uni jo selvästikin painaa pikkuisia silmäluomia. Siinä omatkin kiireet ja ajatukset rauhoittuvat. Asettaa itsensä lapsen asemaan ja antaa mielikuvituksen ohjata. Ja se lämmin tunne, kun pieni ihminen käpertyy kainaloon ja sanoo: ”Hyvää yötä mummo, lakastan sua, mut illotan nyt susta, kun on niin kuuma.”

Matti aloitti eskarin nyt elokuussa. Taisipa meitä isoja ihmisiä jännittää enemmän, kuin itse pientä tulevaa koululaista. Ennen niin vilkkaasta ja touhukkaasta pojasta tulikin yhtäkkiä keskittyvä ja huolellinen oppija. Toki niitä remuaikojakin riittää, mutta niitä kuuluu ollakin. Siinä remussa tulee päivän paineet purettua, kun saa oikein innolla hullutella. Hän ei juurikaan enää syliin tule pyytämällä, mutta joskus, kuin huomaamattaan kiehnää aikansa vieressä ja istahtaa syliin. Silloin mummo ei uskalla hengähtääkään, kun pelkää, että kohta hän jo siitä karkaa.

Mummo vaan miettii sitä, miten ihmeessä näistä lapsukaisista saadaan kasvatettua toisista välittäviä, sosiaalisia ja kohteliaita ihmisiä.

Nykypäivänä jo pelkkä kiitos-sanan sanominen kun tuntuu olevan sekä aikuisille, että lapsille niin kovin vaikeaa. Mammani opetti joskus, että vaikka hakaneulan saisit, siitä pitää kiittää, koska tarpeeseen sen olet saanut.

Voi, miten pieni sana tuo kiitos onkaan, mutta kertoo jo paljon sanan käyttäjästä. Jos saan verrata kiittämätöntä ihmistä, on hän vähän niin kuin mies, joka istuu lippalakki päässä kahvilassa. Vanhanaikaista, ajattelee moni, mutta minulle periaatteitani, sillä myös ruokaa pitää kunnioittaa ottamalla lakki pois päästä.

Lapsi imee itseensä kaikenlaisia juttuja meiltä aikuisilta. On oltava tarkkana, miten esimerkiksi toisista ihmisistä puhuu lapsen kuullen, sillä nuo pienet aivot tallentavat kaiken, ja he käyttäytyvät samalla lailla, kun ovat meidän aikuisten nähneet käyttäytyvän.

Niskakarvani nousevat pystyyn, kun kuulen jonkun arvostelevan toisen vaatteita tai ulkonäköä. Meidän aikuisten jokaisen tehtävänä on ohjata lapsi katsomaan muuta kuin niitä ulkoisia olemuksia. Ja puuttua heti siihen, jos huomaamme, että jotakuta syrjitään sen vuoksi, ettei hänellä ole esim. sitä tiettyä merkkilippistä, niinkuin kaikilla muilla. Sillä…

…miten ihmeessä lapsi, jonka pitää sulautua massaan, voi rakentaa omaa persoonaansa, jos koko ajan täytyy yrittää olla samanlainen kuin muut?

Koitetaan me olla hyviä ja turvallisia aikuisia, opettaa lapsille inhimillisyyttä ja lähimmäisten kunnioittamista. Ja ennen kaikkea antaa lapsille aikaa olla lapsia. Hyvä lapsuus on kuin perustuskivi vahvalle rakennukselle. Silloin sitä eivät vähän suuremmatkaan myrskyt kaada.

Nautitaan elokuun ihanista päivistä, sytytellään lyhtyjä hämärtyviin iltoihin. Muistetaan paljon halailla ja kertoa kuinka tärkeitä läheisemme meille ovatkaan!

Terveisin, Eija

 

Mummomaisia ajatuksia

Eija

– Mitä varten mummot aina sanoo: otas, haes, odotas, äläs, menes, tules yritäs? kysyy kohta kuusivuotias tuleva eskarilainen.

– No, katos, kun mummot yrittävät opettaa elämään tätä elämää sillä tavalla vähän hassusti, vastaan mummomaiseen tapaani.

Miten se s-kirjain siellä sanan lopussa saakin nuo ohjeet kuulostamaan jotenkin lempeämmiltä ja helpommin toteutettavilta. Pienen ihmistaimen kasvuun kuuluu niin paljon kaikenlaisien uusien asioitten opiskelua.  Välillä sitä itsekin miettii, että menisiköhän noin suuri määrä enää itselle ollenkaan perille. Samainen kuusivuotias käy aina silloin tällöin visiitillä työpaikallani, jossa asuu sotaveteraaneja. Olen kertonut, että nämä papat kuulevat huonosti ja heitä pitäisi tervehtiä kuuluvalla äänellä.

-PÄIVÄÄ, komealla äänellä ja käsi ojennettuna, pieni miehenalku aina tuleekin taloon.

Papat tietävät jo, että tuo isoääninen poika on tämän mummon muru.

 

Tärkeintä tässä elämässä on se, miten otat kanssakulkijan huomioon

On mainiota seurata lasten leikkejä. Täällä Laitilassa on oma murre, joka kulkee yleensä leikeissä mukana. Mutta kun kauppaleikkiä leikitään, on lapsilla joku sisäänrakennettu kirjakielen kääntäjä, sillä vuolaasti pieni kauppias puhuu kirjakieltä, kun asiakas astuu kaupan ovesta sisään. Miten taitavia he ovatkaan!

Kauppaleikeistä tulikin mieleen. Haimme myyntiartikkeleita kauppiaalle pellonreunoista, metsästä ja muualtakin luonnosta. Se on mainio raaka-aineitten tukkuliike. Ei ne muoviset pizzasuikaleet ja porkkanat jaksa kauaa kiinnostaa. Ja sitä paitsi, tältä tukkurilta saa aina tuoretta tavaraa.

Toisen tyttäreni perhe on tekemässä muuttoa maalle. Heillä on kolme ipanaa; 4-, 3-, ja puolivuotias. Nämäkin naperot nauttivat suunnattomasti, kun saavat peuhata pihalla ja tutkia ötököitä. Yhtenä muuttopäivänä nelivuotias oli istuttamassa kukkia toisen mummin luona ja nämä nuoremmat täällä meillä. Kolmen vuoden ikäinen neiti, joka haluaisi aina vaan kulkea hame päällä, tykkää ihan suunnattomasti nuorimmasta tytöstäni, joka on kohta 14-vuotias. Kyllä pikkuiset prinsessat tarvitsevat aina jonkun, jota ihailla.

Muistatko sinä, ketä katselit ihaillen pienenä?

Tämä pari kulki käsi kädessä pihalla kukkia katsellen, hyppivät trampoliinilla ja höpöttivät omia juttujaan ja mummon sydän täyttyi onnesta.

Teen kolmivuorotyötä ja kahden nuoren vielä asuessa kotona, on tuossa huushollissakin jonkin verran hommia. Joskus tunnen huonoa omaatuntoa siitä, ettei minusta tullutkaan sitä pullantuoksuista mummoa, joka on kotona ja jolla on aina aikaa lapsenlapsille.

Millä tavoin te muut mummot koette asian? Tai vanhemmat, onko se kurjaa, että lastenne isovanhemmilla ei aina ole mahdollisuutta olla läsnä?

Ehkä ratkaisu olisikin tässä, pikkumiehen ehdotuksessa:

-Kuules mummo, sit ko sää kasvat isoks, nii voisiks ruveta poliisiks?

Kirjoittaja on melkein 50-vuotias Eija, joka on neljän lapsen ja neljän lapsenlapsen mummo Laitilasta.