Kesä, ötökät ja kylmä merivesi (ja liian lämmin palju)

kesäkuvaruno Niin se kesä vaan tuli. Auringon lämmössä pikkuruiset ja vähän isommatkin varpaat tunnustelevat ruohon raikkautta. Hiukkasen kylmää ja kosteaa, mutta nin suloisen pehmeää.

Uimapaikoilla vedet ovat pikkuisten mielestä jo ihan sopivan lämpöisiä uitavaksi. (Mummoa ei hevillä saa alle 20 asteiseen veteen.) Lapsukaiset menevät suorinta tietä, ilman pelkoa, sinne vaan! Juhannuksena Matti kutsui mummon ja Säteen paljuilemaan, ja täytyy myöntää, että se vesi oli jopa minullekin liian lämmintä.

Nämä ihanat ipanat rakastavat kaikenkokoisia öttiäisiä, joita luonnossa liikkuu. Mummo sydän syrjällään varoittelee polttiaismuurahaisista, ampiaisista ja käärmeistä. Näytille Mummon eteen tuodaan mitä kummallisempia ötököitä. Kunpa vaan osaisi antaa kaikille nimet, kun ei itsekään tunne niitä.

Rannoiltakin löytää aarteita, kuten kiviä, oksia ja meren vaahtoa. Pikkulapsen luovuus ja mielikuvitus ovat asioita, joita ei saisi kadottaa kasvaessa isoksi. Kivistä voi tehdä mitä vaan ukkoja ja rakennelmia, oksat ovat aina ”jonkun” näköisiä, ja vaahto on kuin Fairya puhaltaisi. Kehoitanpa nyt kaikkia tekemään seuraavaa: käy maahan selällesi, seuraa hetki pilviä ja kuvaile kaverillesi, mitä pilvi esittää. Ja ota hienoista pilvistä vaikka kuva!

Nykyisin lasten syntymäpäiviä juhlitaan jos milläkin tavalla. Välillä tuntuu, että sekin on joillakuilla kilpavarustelua. Kenellä on komein ja erikoisin kakku, kuka keksii ihmeellisimmän tai kalleimman lahjan. Unohtuikohan päivänsankarin toivomukset siinä kohdin. Näin mummon näkökulmasta katsottuna parhaat lahjat ovat sellaisia, joilla lapsi pystyy toteuttamaan itseään. Herkullisin kakku on taas se ihan ikioman äidin rakkaudella tekemä kakku.

Pienin lastenlapsistani on juuri oppinut isumaan ja voi, kuinka ryhdikkäänä hän katseleekaan sisarusten touhuja lattialla. Tyynen rauhallisena, mistään konflikteista välittämättä. Kun mummo saa syliin tämän pienen rakkauden, ilo on suuri kummallakin. Mummolla, kun pikkuruiset sormet kaivautuvat hiuksiin, nenään, suuhun. Vilho-lapsi iloitsee, kun saa mummon kikattamaan ja halimaan entistäkin lujemmin.

Yhtenä iltana taas sain soiton Samilta. Hän kertoi: ”Tiedäks mummo mitä? Samil on nyt huulessa pieni reikä. Juu, renkusin tuolilla ja kaatusin. Enää ei paljotta satu. Olen nyt rauhallinen.” Hän on tapaturma-altis miehenalku.

Ennen nukkumaanmenoa pistän kädet ristiin ja lähetän taivaalle hiljaisen pyynnön; ”Suojelethan näitä pieniä rakkaitani isoilta kolhuilta. pienistä selvitään ja niitten avulla vahvistutaan ja vartutaan, mutta ne suuret saisivat jäädä kokonaan pois.”

Nautitaan kesästä, sen jokaisesta säästä. Kunpa yhtä rohkea olisin, kuin pikku-Matti, niin ympäri taloa kaatosateessa juoksisin ja ilosta kiljuisin.

Mummomaisia ajatuksia

Eija

– Mitä varten mummot aina sanoo: otas, haes, odotas, äläs, menes, tules yritäs? kysyy kohta kuusivuotias tuleva eskarilainen.

– No, katos, kun mummot yrittävät opettaa elämään tätä elämää sillä tavalla vähän hassusti, vastaan mummomaiseen tapaani.

Miten se s-kirjain siellä sanan lopussa saakin nuo ohjeet kuulostamaan jotenkin lempeämmiltä ja helpommin toteutettavilta. Pienen ihmistaimen kasvuun kuuluu niin paljon kaikenlaisien uusien asioitten opiskelua.  Välillä sitä itsekin miettii, että menisiköhän noin suuri määrä enää itselle ollenkaan perille. Samainen kuusivuotias käy aina silloin tällöin visiitillä työpaikallani, jossa asuu sotaveteraaneja. Olen kertonut, että nämä papat kuulevat huonosti ja heitä pitäisi tervehtiä kuuluvalla äänellä.

-PÄIVÄÄ, komealla äänellä ja käsi ojennettuna, pieni miehenalku aina tuleekin taloon.

Papat tietävät jo, että tuo isoääninen poika on tämän mummon muru.

 

Tärkeintä tässä elämässä on se, miten otat kanssakulkijan huomioon

On mainiota seurata lasten leikkejä. Täällä Laitilassa on oma murre, joka kulkee yleensä leikeissä mukana. Mutta kun kauppaleikkiä leikitään, on lapsilla joku sisäänrakennettu kirjakielen kääntäjä, sillä vuolaasti pieni kauppias puhuu kirjakieltä, kun asiakas astuu kaupan ovesta sisään. Miten taitavia he ovatkaan!

Kauppaleikeistä tulikin mieleen. Haimme myyntiartikkeleita kauppiaalle pellonreunoista, metsästä ja muualtakin luonnosta. Se on mainio raaka-aineitten tukkuliike. Ei ne muoviset pizzasuikaleet ja porkkanat jaksa kauaa kiinnostaa. Ja sitä paitsi, tältä tukkurilta saa aina tuoretta tavaraa.

Toisen tyttäreni perhe on tekemässä muuttoa maalle. Heillä on kolme ipanaa; 4-, 3-, ja puolivuotias. Nämäkin naperot nauttivat suunnattomasti, kun saavat peuhata pihalla ja tutkia ötököitä. Yhtenä muuttopäivänä nelivuotias oli istuttamassa kukkia toisen mummin luona ja nämä nuoremmat täällä meillä. Kolmen vuoden ikäinen neiti, joka haluaisi aina vaan kulkea hame päällä, tykkää ihan suunnattomasti nuorimmasta tytöstäni, joka on kohta 14-vuotias. Kyllä pikkuiset prinsessat tarvitsevat aina jonkun, jota ihailla.

Muistatko sinä, ketä katselit ihaillen pienenä?

Tämä pari kulki käsi kädessä pihalla kukkia katsellen, hyppivät trampoliinilla ja höpöttivät omia juttujaan ja mummon sydän täyttyi onnesta.

Teen kolmivuorotyötä ja kahden nuoren vielä asuessa kotona, on tuossa huushollissakin jonkin verran hommia. Joskus tunnen huonoa omaatuntoa siitä, ettei minusta tullutkaan sitä pullantuoksuista mummoa, joka on kotona ja jolla on aina aikaa lapsenlapsille.

Millä tavoin te muut mummot koette asian? Tai vanhemmat, onko se kurjaa, että lastenne isovanhemmilla ei aina ole mahdollisuutta olla läsnä?

Ehkä ratkaisu olisikin tässä, pikkumiehen ehdotuksessa:

-Kuules mummo, sit ko sää kasvat isoks, nii voisiks ruveta poliisiks?

Kirjoittaja on melkein 50-vuotias Eija, joka on neljän lapsen ja neljän lapsenlapsen mummo Laitilasta.