Mummolan kesää

”Elämään tarvitaan siivet ja juuret. Ja unelmat suuren suuret.”

Kesän riemut alkavat olla lähes kaikille kivoja menneitä touhuja, joita on mukava talvella muistella.

Mummolassa elokuun alku oli pikkuisia jalkoja täynnä. Jokainen lapsenlapsi oli yökyläilemässä vuoronperään, paitsi pikkuisin Vilho-vauva.

Yksi kerrallaan, jotta kukin heistä saisi jakamattoman huomioni. Kun perheessä on lapsia useampi, siitä huomiosta joutuu joskus vähän ”kikkailemaan”, kuten tiedätte.

Kesälomalla me poimeimme marjoja, hypimme trampoliinilla, olimme uimassa ja kävimme mummon työpaikalla pappasia tervehtimässä. Leivottiin ja luettiin iltasatuja.

Tuo iltasadun lukeminen on meillä perinne, jonka aloitin jo 20-vuotiaana, kun ensi kerran tulin äidiksi. Voi, miten ihana tunne tulee, kun huomaa lapsen kuuntelevan jännittyneenä, mitä sille sadun sankarille seuraavaksi tapahtuu, vaikka uni jo selvästikin painaa pikkuisia silmäluomia. Siinä omatkin kiireet ja ajatukset rauhoittuvat. Asettaa itsensä lapsen asemaan ja antaa mielikuvituksen ohjata. Ja se lämmin tunne, kun pieni ihminen käpertyy kainaloon ja sanoo: ”Hyvää yötä mummo, lakastan sua, mut illotan nyt susta, kun on niin kuuma.”

Matti aloitti eskarin nyt elokuussa. Taisipa meitä isoja ihmisiä jännittää enemmän, kuin itse pientä tulevaa koululaista. Ennen niin vilkkaasta ja touhukkaasta pojasta tulikin yhtäkkiä keskittyvä ja huolellinen oppija. Toki niitä remuaikojakin riittää, mutta niitä kuuluu ollakin. Siinä remussa tulee päivän paineet purettua, kun saa oikein innolla hullutella. Hän ei juurikaan enää syliin tule pyytämällä, mutta joskus, kuin huomaamattaan kiehnää aikansa vieressä ja istahtaa syliin. Silloin mummo ei uskalla hengähtääkään, kun pelkää, että kohta hän jo siitä karkaa.

Mummo vaan miettii sitä, miten ihmeessä näistä lapsukaisista saadaan kasvatettua toisista välittäviä, sosiaalisia ja kohteliaita ihmisiä.

Nykypäivänä jo pelkkä kiitos-sanan sanominen kun tuntuu olevan sekä aikuisille, että lapsille niin kovin vaikeaa. Mammani opetti joskus, että vaikka hakaneulan saisit, siitä pitää kiittää, koska tarpeeseen sen olet saanut.

Voi, miten pieni sana tuo kiitos onkaan, mutta kertoo jo paljon sanan käyttäjästä. Jos saan verrata kiittämätöntä ihmistä, on hän vähän niin kuin mies, joka istuu lippalakki päässä kahvilassa. Vanhanaikaista, ajattelee moni, mutta minulle periaatteitani, sillä myös ruokaa pitää kunnioittaa ottamalla lakki pois päästä.

Lapsi imee itseensä kaikenlaisia juttuja meiltä aikuisilta. On oltava tarkkana, miten esimerkiksi toisista ihmisistä puhuu lapsen kuullen, sillä nuo pienet aivot tallentavat kaiken, ja he käyttäytyvät samalla lailla, kun ovat meidän aikuisten nähneet käyttäytyvän.

Niskakarvani nousevat pystyyn, kun kuulen jonkun arvostelevan toisen vaatteita tai ulkonäköä. Meidän aikuisten jokaisen tehtävänä on ohjata lapsi katsomaan muuta kuin niitä ulkoisia olemuksia. Ja puuttua heti siihen, jos huomaamme, että jotakuta syrjitään sen vuoksi, ettei hänellä ole esim. sitä tiettyä merkkilippistä, niinkuin kaikilla muilla. Sillä…

…miten ihmeessä lapsi, jonka pitää sulautua massaan, voi rakentaa omaa persoonaansa, jos koko ajan täytyy yrittää olla samanlainen kuin muut?

Koitetaan me olla hyviä ja turvallisia aikuisia, opettaa lapsille inhimillisyyttä ja lähimmäisten kunnioittamista. Ja ennen kaikkea antaa lapsille aikaa olla lapsia. Hyvä lapsuus on kuin perustuskivi vahvalle rakennukselle. Silloin sitä eivät vähän suuremmatkaan myrskyt kaada.

Nautitaan elokuun ihanista päivistä, sytytellään lyhtyjä hämärtyviin iltoihin. Muistetaan paljon halailla ja kertoa kuinka tärkeitä läheisemme meille ovatkaan!

Terveisin, Eija

 

Ihmisen monista rooleista

Ihmisellä on elämässään usein monia rooleja. Minäkin olen ainakin seuraavia: äiti, puoliso, tytär, sisko, työkaveri, ystävä, vapaaehtoinen. Monissa rooleissa toimiminen voi joko pahimmassa tapauksessa kuormittaa tai parhaassa tapauksessa tuoda lisää voimavaroja jaksamiseen. Kun yhdessä rooliympäristössä toimiminen takkuaa, voi lisävirtaa saada toisesta rooliympäristöstä.

Kesälomalla halusin tehdä lasteni kanssa mukavia asioita, nauttia siis kunnolla äidin roolista. Ostin poikani toivoman teltan, joka pystytettiin kotipihalle. Kävimme iltakävelyllä ihailemassa lampaita, jotka hoitivat lähiympäristön heinikkoa matalammaksi. MLL:n puistotreffeillä sain rupatella mukavia samalla, kun lapset leikkivät toisten lasten kanssa. Kahtena päivänä hoidin itse puistotreffejä perhekeskustyöntekijämme lomaa tuuraten. Tällöin olin astunut vapaaehtoisen saappaisiin.

Eräänä sateisena päivänä lähdin lasten kanssa HopLopiin. Lapsuudenystävä tuli seurakseni lasten kadotessa näkökentästä leikkeihinsä, sain siis välillä toteuttaa roolia ystävänä. Turhan, jopa häpeällisen, harvoin sitä tulee nykyään tehtyä. Vietimme lasten kanssa myös useamman päivän mökillä äitini ja muun perheeni seurassa. Tuolloin olin muiden roolien lisäksi tytär ja sisko.

Yhden roolin vaaliminen oli kuitenkin jäänyt vähälle. Olenhan kaiken muun ohella vielä puoliso, elämänkumppani miehelleni. Pelastus tähän puolisona toimimisen vajaukseen tuli äidiltäni, joka otti lapset yöksi mökille. Sain mieheni kanssa viettää illan kahden kesken kotona vailla mitään suunnitelmia. Tämä taisi tapahtua ensimmäisen kerran sitten esikoisen syntymän. Ovathan lapset toki ennenkin yökylässä olleet, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun olimme ilman ohjelmaa kotona kahdestaan. Ja mukava ilta se olikin. Kuuntelimme musiikkia, teimme ruokaa pitkän kaavan kautta ja ennen kaikkea, keskustelimme.

Toisissa perheissä lie itsestäänselvyys, että kumppanit keskustelevat keskenään. Meillä tuo puolisoiden välinen keskusteluyhteys on tuntunut useimmiten jäävän vanhemman roolin alle. Puhumme kyllä arjen pyörittämiseen ja lapsiin liittyvistä asioista, mutta jossain välissä olemme unohtaneet, että onhan se kumppani muutakin kuin kanssavanhempi. Kumppanuuden vaaliminen ja yhteisen ajan järjestäminen eivät ole ehkä kaikkein helpoimpia tehtäviä, mutta ehdottomasti sitäkin tärkeämpiä. Se tukee kuitenkin koko perheen hyvinvointia, että vanhemmat voivat hyvin myös parisuhteessaan.

Kesälomani, varsin onnistunut sellainen, on jo päättynyt. Olen jälleen työkaveri ja alainen, jonkin aikaa. Elokuun loppupuolella alkavat uudet kuviot. Silloin kutsuvat päiväopiskelijan ja opiskelukaverin roolit.

Lempeitä loppukesän päiviä,

Maria

Kesä, ötökät ja kylmä merivesi (ja liian lämmin palju)

kesäkuvaruno Niin se kesä vaan tuli. Auringon lämmössä pikkuruiset ja vähän isommatkin varpaat tunnustelevat ruohon raikkautta. Hiukkasen kylmää ja kosteaa, mutta nin suloisen pehmeää.

Uimapaikoilla vedet ovat pikkuisten mielestä jo ihan sopivan lämpöisiä uitavaksi. (Mummoa ei hevillä saa alle 20 asteiseen veteen.) Lapsukaiset menevät suorinta tietä, ilman pelkoa, sinne vaan! Juhannuksena Matti kutsui mummon ja Säteen paljuilemaan, ja täytyy myöntää, että se vesi oli jopa minullekin liian lämmintä.

Nämä ihanat ipanat rakastavat kaikenkokoisia öttiäisiä, joita luonnossa liikkuu. Mummo sydän syrjällään varoittelee polttiaismuurahaisista, ampiaisista ja käärmeistä. Näytille Mummon eteen tuodaan mitä kummallisempia ötököitä. Kunpa vaan osaisi antaa kaikille nimet, kun ei itsekään tunne niitä.

Rannoiltakin löytää aarteita, kuten kiviä, oksia ja meren vaahtoa. Pikkulapsen luovuus ja mielikuvitus ovat asioita, joita ei saisi kadottaa kasvaessa isoksi. Kivistä voi tehdä mitä vaan ukkoja ja rakennelmia, oksat ovat aina ”jonkun” näköisiä, ja vaahto on kuin Fairya puhaltaisi. Kehoitanpa nyt kaikkia tekemään seuraavaa: käy maahan selällesi, seuraa hetki pilviä ja kuvaile kaverillesi, mitä pilvi esittää. Ja ota hienoista pilvistä vaikka kuva!

Nykyisin lasten syntymäpäiviä juhlitaan jos milläkin tavalla. Välillä tuntuu, että sekin on joillakuilla kilpavarustelua. Kenellä on komein ja erikoisin kakku, kuka keksii ihmeellisimmän tai kalleimman lahjan. Unohtuikohan päivänsankarin toivomukset siinä kohdin. Näin mummon näkökulmasta katsottuna parhaat lahjat ovat sellaisia, joilla lapsi pystyy toteuttamaan itseään. Herkullisin kakku on taas se ihan ikioman äidin rakkaudella tekemä kakku.

Pienin lastenlapsistani on juuri oppinut isumaan ja voi, kuinka ryhdikkäänä hän katseleekaan sisarusten touhuja lattialla. Tyynen rauhallisena, mistään konflikteista välittämättä. Kun mummo saa syliin tämän pienen rakkauden, ilo on suuri kummallakin. Mummolla, kun pikkuruiset sormet kaivautuvat hiuksiin, nenään, suuhun. Vilho-lapsi iloitsee, kun saa mummon kikattamaan ja halimaan entistäkin lujemmin.

Yhtenä iltana taas sain soiton Samilta. Hän kertoi: ”Tiedäks mummo mitä? Samil on nyt huulessa pieni reikä. Juu, renkusin tuolilla ja kaatusin. Enää ei paljotta satu. Olen nyt rauhallinen.” Hän on tapaturma-altis miehenalku.

Ennen nukkumaanmenoa pistän kädet ristiin ja lähetän taivaalle hiljaisen pyynnön; ”Suojelethan näitä pieniä rakkaitani isoilta kolhuilta. pienistä selvitään ja niitten avulla vahvistutaan ja vartutaan, mutta ne suuret saisivat jäädä kokonaan pois.”

Nautitaan kesästä, sen jokaisesta säästä. Kunpa yhtä rohkea olisin, kuin pikku-Matti, niin ympäri taloa kaatosateessa juoksisin ja ilosta kiljuisin.

Voi pyhä syyllisyys

Äitinä koen usein syyllisyyden tunteita. Mielessä pyörivät monenlaiset kysymykset.

Olenko tarpeeksi läsnä lasteni arjessa?

Meillä nimittäin isä on lasten kanssa kotona päivät ja minä töissä. Tai sitten opiskelen. Tai teen vapaaehtoistöitä. Ystäviä ehdin nähdä harvoin. Elämän realiteettihan on se, että aikaa on vuorokaudessa jaettavana vain rajallisesti. Kaikesta huolimatta elämäni prioriteettilistalla lapseni ja puolisoni ovat ensimmäisenä. Tiukan paikan tullen en epäilisi hetkeäkään jättää muita rakkaita osa-alueita elämässäni perheeni takia. Opiskelen, koska en nykyisessä työssäni ole kovinkaan onnellinen ja haluan vaihtaa alaa johonkin minulle sopivampaan. Haluan tehdä työtä, josta kotiutuessani en olisi aina näin väsynyt. Eikä väsynyt äiti aina jaksa olla hyvä ja lempeä äiti.

Osaanko kasvattaa lapsiani oikein? Millaista esimerkkiä heille näytän?

Olen tänä keväänä ollut aika paljon poissa lasteni arjesta, sillä olen valmistautunut useampiin pääsykokeisiin. Jälkiviisaasti on monesti tullut ajateltua, että olisinpa ennen perhettä tiennyt mikä haluan oikeasti olla ”isona”. Jaksamisen äärirajoilla on menty jatkuvasti ja välillä on ääntäkin tullut korotettua.

Kerran hermoni menetettyäni esikoiseni sanoi minulle, että ”äiti, ei saa huutaa”. Pysähdyin välittömästi miettimään tilannetta ja totesin hänelle, että hän on oikeassa, olin tehnyt väärin ja lopetin huutamisen. Toisaalta tuossa tilanteessa tiesin myös, että ei kasvatuksessa hirveän pieleen ole menty, jos pieni lapsi uskaltaa sanoa vanhemmalleen, auktoriteettihahmolle, hänen tekevän väärin. Siinä on yksi asia, jota en olisi itse ikinä lapsena uskaltanut isäni mielivallan alla tehdä. Lapseni luottaa minuun niin paljon, että uskaltaa ilmaista itseään tuolla tavoin. Se tuntuu hienolta.

On hyvä, että tuntee syyllisyyttä ja pohtii näitä kysymyksiä toistuvasti. Se mielestäni osoittaa, että välittää lapsistaan ja heidän hyvinvoinnistaan.

Toivottavasti kesä tuo tullessaan vähän rennomman äidin, jotta saamme ihania lomamuistoja koko perhe. Olen luvannut viedä lapset ainakin piknikille, mökille ja telttaretkelle kotipihalle. Ei siinä sen ihmeellisempiä aktiviteetteja tarvita, kunhan vain pääsemme nauttimaan yhdessäolosta.

Mariankuva09052015

Nautinnollista ja rentouttavaa kesää kaikille,

Maria

Leikitään, loikitaan ja lomaillaan

Laivakoira Axelin puuhapäivä sunnuntaina 31.5. kokosi lapsiperheitä yhteen Forum Marinumin pihalle. Piiri esittäytyi näyttävästi leikkipisteellä yhdessä Koko Suomi leikkii -hankkeen kanssa. Toiminnallisella pisteellä leikittiin ja piirreltiin – Kiva kesäkuva -kilpailuun osallistui lähes 100 lasten ja nuorten piirrustusta! Jos kesälomalaisilta uupuu vielä ideoita mitä tehdä vapaalla, tässä muutama hauska leikki puuhapäivästä: Laivakoira Axeli katuliidut ilmapallotyttö

Leikitään yhdessä!

Heittäydytään leikkimään! Pyydä aikuisia tai lapsia mukaan leikkiin. Esimerkiksi piirtäkää katuliiduilla kuva ja asettukaa kuvaan mukaan. Voitte myös ottaa muistoksi kuvan leikistä.

Laivakoira Axeli Mölkky

Mölkky

Mölkyllä (puisella palikalla) heitetään tiiviissä ryhmässä olevia keiloja. Keilat ovat n. 3m etäisyydellä. Jos keiloja kaatu yksi, pistemäärä on sama kuin kaatuneen keilan numero. Jos keiloja kaatuu kaksi tai enemmän, pistemäärä on keilojen lukumäärä. Toiseen keilaan tai mölkkyyn nojaavaa keilaa ei lasketa kaatuneeksi. Keilat nostetaan pystyyn sille paikalle, johon ne mölkyn heitosta kaatuivat. Jos pisteitä lasketaan, peli päättyy kun joku pelaajista saa kokoon 50 pistettä.

Laivakoira Axeli kourupallo

Kourupallo

Molemmilla leikkijöillä on omat mailat, joilla palloa kopitellaan.

Laivakoira Axeli piirustus veljekset

Piirtäminen kynillä ja katuliiduilla

Nyt piirretään! Kesässä parasta? Paras kaverini? Aiheita on monia. Katuliiduilla piirtäessä kannattaa katsoa ettei piirrä pyörätiellä tai ajoväylällä.

Laivakoira Axeli katuliidut

Laivakoira Axeli tasapainoilu

Tasapainoilu

Tasapainolaudalla, hiekkalaatikon reunalla, kivien päällä. Kesällä voi kokeilla myös tasapainoilla vain paljain jaloin.

Laivakoira Axeli pieneläinheitto

Pieneläinheitto

Toinen leikkijöistä pitää ämpäriä ja toinen koittaa heittämällä saada pieniä pehmoleluja osumaan ämpäriin. Ämpärin pitäjä voi myös ”kalastella” heitettyjä pehmoja heiton aikana.

Laivakoira Axeli sanna ja hanneMLL:n pisteellä iloisena päivää viettivät lastenhoitotoiminnan vastaava Sanna ja Varsinais-Suomen oma leikkilähetti Hanne sekä kaksi lastenhoitajaa.

”Kesässä parasta on se, että kokoonnutaan suvun ja kavereiden kanssa yhteen viettämään aikaa leikkien ja puuhastellen.”

– Leikkilähetti Hanne