Tehdään yhdessä hyvä vuosi

Vuosi 2017, Suomen 100-vuotisjuhlavuosi, on alkanut mukavissa merkeissä. Opiskelu-, eskari- ja päivähoitoarki alkoi vasta menneellä viikolla, joten saimme lasten kanssa lomailla pitkään. Mitään sen erikoisempaa emme lomalla tehneet, mutta kivan yhteisen tekemisen, kuten lautapelien tai uimisen parissa päivät kuluivat vauhdikkaasti. Ulkona emme juuri viihtyneet kurjan sään vuoksi, sillä itsehän kuulun siihen kastiin, joka ei usko siihen kuuluisaan sanontaan ”se on vain pukeutumiskysymys”. Onneksi säät ovat sentään suosineet loman jälkeen. Punaisin poskin on voinut nauttia pikkupakkasista ja lumisesta maisemasta.

maria-tuomi-kuva1

 

Yhdessä tekeminen on myös Suomen juhlavuoden teema. Sen kunniaksi olemmekin jo kovasti pohtineet, että mitä mukavaa yhteistä tekemistä voisimme paikallisen MLL:n yhdistyksen kautta tarjota alueen lapsille, nuorille ja perheille. Jo heti tammikuun lopulla olemme yhdessä Laitilan kaupungin ja muiden paikallisten yhdistysten kanssa toteuttamassa perheiden liikuntapäivää uudessa monitoimihallissa.

Yhdistyksen ulkoisen yhteistyöverkon ylläpito on tärkeää, mutta sitä on myös yhdistyksen luottamushenkilöiden sisäisen yhteistyön vaaliminen. Vapaaehtoinen käyttää vuoden aikana useita kymmeniä, jopa satoja tunteja ajastaan yhteisen hyvän eteen. Vaikka vapaaehtoistyötä tekeekin ns. ”rakkaudesta lajiin”, on hyvä muistaa yhden pienen, mutta tärkeän sanan merkitys. Kiitos. Koskaan ei voi kiittää liikaa. Tätä taitoa on hyvä harjoitella aktiivisesti, sillä omasta työstä saatu kiitos motivoi jatkamaan eteenpäin. Meidän yhdistyksellämme on tapana palkita ”Vuoden Ankka”, vapaaehtoinen, joka on toisten mielestä ansioitunut hyvin aiempana vuonna. Tänä vuonna palkinto osui minun kohdalleni. Olen hirveän kiitollinen saamastani huomionosoituksesta. Olen kiitollinen siitä, että meillä on hieno vapaaehtoisten porukka, joka tekee tätä työtä suurella sydämellä. Olen kiitollinen myös siitä, että saimme tälle vuodelle hirmuisen määrän uusia aktiiveja, yhteensä kuusi kappaletta. Tehkäämme yhdessä tästä vuodesta hyvä vuosi!

maria-tuomi-kuva2

Iloa, lämpöä ja pilkettä silmäkulmaan jokaiselle alkaneeseen vuoteen,

Maria

Ajatuksia itsenäisyydestä

Vanhemman tärkein tehtävä on tukea lapsen turvallista kasvua ja kehitystä kohti itsenäistä elämää. Vaikka vanhempana tuntuukin pahalta päästää lapsesta irti päivä päivältä enemmän, on se kuitenkin välttämätöntä, ja myös väistämätöntä.

Monet lapsen kasvun ja kehityksen kannalta merkittävät kaudet ovat osoitus lapsen tarpeesta itsenäistyä ja päästää irti itselle läheisimmistä aikuisista. Uhmaikä – tuo ainakin tämän äidin hermoja raastanut itsenäistymisvaihe – alkaa meidän perheessämme olla jo väistymään päin. Esikoinen on jo reipas eskarilainen ja voimakastahtoinen nuorimmainen täyttää kohta neljä.

Muistan kuinka vaikeaa ja haikeaa oli saattaa esikoinen ensimmäistä kertaa esikouluun. Itkin, kun olin päässyt takaisin autolle. Missä vaiheessa pienestä ihmisestä oli kasvanut jo niin iso? Pelkäsin myös, että miten itsenäiset matkat hoitopaikasta kouluun ja takaisin tulisivat sujumaan, emmehän olleet montaa kertaa ehtineet matkaa harjoitella. Pelkoni oli turha, hyvin esikoinen matkan oppi ja vielä toistaiseksi on ehjänä kotiinkin saatu.

Kuinka sitten tuetaan turvallisesti lapsen itsenäistymistä? Itsenäiseksi opitaan, kun tehdään asioita ensin riittävästi yhdessä, rakentavaa palautetta ja kannustusta unohtamatta. On jokaiselle yksilöllistä, paljonko tukea uuden asian opetteluun tarvitaan. Tiedän valitettavasti omasta kokemuksesta, kuinka suuri merkitys aikuisiässä on sillä, onko lapsuudessa saatu riittävästi tukea itsenäisen elämän taitojen opetteluun. Jos tukea ei saa riittävästi, voi uusien asioiden opettelu tuottaa suurta ahdistuneisuutta ja epävarmuuden tunteita pitkälle aikuisikään saakka.

Olen halunnut omille lapsilleni taata turvallisen itsenäistymisen polun. He ovat jo nuoresta iästä asti saaneet tehdä omalle kehitystasolleen sopivia valintoja. Itsenäistyminen kun vaatii taitoa ja vapautta valita. Vapaudella on kuitenkin aina myös kääntöpuoli, joka monelta tuntuu unohtuvan ainakin silloin, kun puhutaan sananvapaudesta. Vapaus nimittäin tuo aina myös mukanaan vastuun. Vastuun ymmärtäminen taas vaatii ymmärrystä valintojen tekemisen seurauksista. Eskarilaisen kohdalla tuo vastuun opettaminen on alkanut olla jo ajankohtaista, sillä ensi syksynä hänen on aika itsenäistyä yhä enemmän siirtyessään ensimmäiselle luokalle. Onneksi meillä vanhemmilla on täällä Suomessa tukenamme laadukas varhaiskasvatusjärjestelmä, jonka ammattilaisten tekemää työtä ainakin itse arvostan suuresti.

Itsenäiseksi on vaikea kasvaa ilman muiden tukea, joten pidetäänhän hyvää huolta toisistamme nyt ja huomenna. Hyvää itsenäisen 99-vuotiaan Suomen juhlapäivää kaikille!

 

Lämpimin talviterveisin,

Maria

Pää kylmänä jogurttikaapilla

Erehdyin jälleen kerran ruokaostoksille Todella Suureen Kauppaan. Tiedättehän, sellaiseen, jossa kierretään niin kauan, että askeleet eivät mahdu enää askelmittariin, ja jonka labyrinteista selviävät ulos vain ammattisuunnistajat. Ensimmäinen paniikki iskee aina jäähallin kokoisella hedelmä- ja vihannesosastolla. ”Olivatko nämä niitä banaaneja, jotka tuhoavat sademetsät vai niitä, jotka saastuttavat torjunta-aineillaan koko perheeni? Entä mikä on tämä omenalta näyttävä hedelmä, jonka kilohinta on sama kuin kullalla? Oliko niin, että lehtikaali parantaa kaihin ja kolotukset?” Lopulta pudotan kärryjen pohjalle turvallisen kurkun ja tarjousporkkanat ja siirryn – jo valmiiksi lamaantuneena – tuijottamaan kilometrin mittaista meijerituotekaappia. Ison kaupan maitovalikoimahan nujertaa tunnetusti vahvimmankin ihmisen: jogurtteja ja maitolaatuja pitäisi tutkia väitöskirjan verran, jotta osaisi valita ne oikeat.

20161121_181735-1

Erityisen kinkkiseltä ruokakauppareissu tuntuu aina uusiin ravitsemusuutisiin törmättyäni. Kissankokoisia otsikoita elintarvikkeiden terveysuhkista julkaistaan lähes päivittäin: maanantaina varoitellaan vehnästä ja perjantaina punaisesta lihasta. Jos hankkisin ruokaa vain itselleni, olisi tuskaa lisäävä tieto helpompi sulattaa. Äiti-ihmisenä kannan kuitenkin vastuuta myös lasteni ruokailuista, ja kuten tiedetään, jälkeläisten ravitseminen herättää meissä äideissä usein erittäin suuria tunteita. Soppaa sekoittaa ja haastetta lisää entisestään alle 150-senttisten ihmisten mieltymys jauhelihaan, makaroniin ja juureksettomaan elämään. Eipä ihmekään siis, jos meinaa hypermarketin hyllyjen välissä äitiparan henki salpaantua.

20161121_182347-1

Ainoa keksimäni keino selvitä ruokaostoksista ja ruuanlaitosta ilman tolkun menetystä on käyttää maalaisjärkeä ja luottaa siihen, että kyllä me tästä jotenkin selviämme. (Me 70-luvulla syntyneet lauantaimakkaralla kasvaneet yksilötkin olemme jostain ihmeen syystä edelleen tässä.) Lapsiperhe-elämän pyörityksessä on pakko vedellä tässäkin asiassa suuria linjoja, yrittää parhaansa ja jättää useimmat tuoteselosteet lukematta. (Ja sen nakkipaketinhan voi aina sujauttaa ostoskärryissä luomulehtikaalin alle.)

Piparkakun ja porkkanan tuoksuista joulunodotusta toivotellen,

Anna

Kertaus on opintojen isä ja muita suomalaisia sanontoja isänpäivän kunniaksi

  • Kertaus on opintojen isä
  • Ken isälle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa
  • Isä ei koskaan jää kahdesti samaan ansaan
  • Isä parantaa haavat
  • Aikainen isä madon nappaa
  • Isä on aina oikeassa
  • Auta isää mäessä
  • Isä se on ensimmäinenkin
  • Helmiä isille
  • Ei auta isä markkinoilla
  • Ei kukaan ole isä syntyessään
  • Ei isä käskien laula
  • Ei ole isää karvoihin katsominen
  • Ei isä ojaan kaada
  • Ei isä puussa kasva
  • Vierivä isä ei sammaloidu
  • Niin isä vastaa kuin sille huutaa
  • Isillä on halvat huvit
  • Hädässä isä tunnetaan

perheiden-taiteiden-yo-2016_kuvaajamaaritsalminen-860

  • Jaettu isä on kaksinkertainen ilo
  • Isäkehu haisee
  • Kaksi isää yhdellä iskulla
  • Isä kuivaa minkä kasteleekin
  • Kun kissa on poissa, niin isät tanssivat pöydällä
  • Kyllä routa isän kotiin ajaa
  • Isä on terve kun se leikkii
  • Maasta se isäkin ponnistaa
  • Nätti kuin isä pienenä
  • Oma isä mansikka, muu isä mustikka

perheiden-taiteiden-yo-2016_kuvaajamaaritsalminen-593

 

Tuomas

Kirjoittaja kouluttaa aikuisia kavereita lapsille ja nuorille osana Varsinais-Suomen piirin tukihenkilötoimintoja.

Kuvat: Maarit Salminen

Naisellisia kesäpuhteita

Näin elokuussa on aika tehdä katsaus hiipuvaan kesään: Tuoksuuko teillä mäntysuopa? Onko pakastimessa kymmenen kiloa tarkasti perattuja mansikoita? Kukoistavatko parvekkeella koko suven huolella hoivatut amppelit ja yrttitarha? Meidän suomalaisten perheenäitien kesäänhän kuuluu monta naisten mukaviksi – ja pakollisiksi – miellettyä kesäpuhdetta. Oma to do -listani on lojunut keskellä keittiön pöytää huhtikuusta asti. Nyt tuo armoton käskykokoelma on luumusoseessa ja ketsupissa, eikä siihen ole ilmestynyt yhtään tarraa tai hymynaamaa.

Itselläni kaikki alkaa keväällä iänikuisesta ikkunanpesun välttelemisestä, josta saa tehtyä halutessaan lähes taidetta. Menisikö ”vielä näkee läpi” -motolla tänäkin vuonna? Jos nyt tartun tuohon marttojen suosittelemaan nihkeään rättiin, niin tunnin päästä joku on kuitenkin vetänyt ruutuun nihkeällä sormella nimikirjaimensa. Ja vielä viimeisenä ässänä hihasta: ”Asuuhan täällä muitakin, jotka osaavat laittaa ämpäriin vettä ja fairya!” Ikkunanpesudilemmasta revitty henkinen kuormittuminen saattaa olla jopa suurempi kuin fyysinen rasitus, joka pesu-urakasta seuraisi. Mutta hei, olen keksinyt pari pirkkaniksiä, joita olen jakanut ystävilleni pyytämättä ja ilmaiseksi: ”Keittiön kaappien ovissa olevat tahrat eivät näy niin selvästi, kun suuri osa päivänvalosta suodattuu harmaiden lasien läpi.” Ja: ”Kutsu ystävät kylään pilvisenä päivänä. Silloin ikkunoissasi oleva lika ei paljastu.” Saa käyttää.

Edellisten sukupolvien naisille kesä ei ehkä tullut ilman mattopyykkiä, kauniita kukkaistutuksia ja marjojen noukkimista ja hilloamista. Onko surullista, jos polvesta toiseen siirtyneet etevien emäntien kesäperinteet katkeavat juuri minun kohdallani? Onko kuitenkin parempi, jos meidän perheessä käytetään tänäkin kesänä aikaa ja voimavaroja enemmän lasten kuin kukkien hoivaamiseen? Mansikat eivät maailmasta lopu talvellakaan, mutta voimat loppuvat, jos tähtää täydelliseen. (Pakko mainita: mieheni ja poikani kävivät mattopyykillä. Huippua!)

Nyt kun minulla on kahdeksan kuukauden ikäinen tytär, voin miettiä kesäistä työleiriä ja naisten sukupolviketjua myös eteenpäin. Onkohan tyttärelläni aikuisena pakastin täynnä mansikkaa ja mustikkaa? Peseekö hän vierastäkit ja -tyynyt aina heinäkuisin? Voihan olla, että hänelle annetaan mitali koko kaupungin komeimmista pioneista. Toivon, että tyttärelläni on levollinen mieli itsensä kanssa, vaikka  hommat hoituisivat vähän sinnepäin tai ne hoitaisi joku muu. Päättipä hän tehdä niin tai näin, hän on varmasti ihana nainen – vaikka olisikin tullut vähän äitiinsä.Leppoisaa elokuuta sinulle,
Anna

P.S. Eikö nyt ole krysanteemien aika? Jos saisi ruokakaupasta ostettua semmoisen liilan tuohon parvekkeen pöydälle.