Oppi ja ilo

Esikoiseni päätti eskarin viime viikolla. Totesin hänelle, että syksyllä alkaakin sitten yhdeksän vuoden rupeama peruskoulussa. Vastaukseksi sain: ”Niin, ja sen jälkeen sitten voi mennä lukioon ja yliopistoon. Jos haluaa.” Esikoisen toteama huvitti, ilmeisesti vuosien koulutus ja paineet ammatinvalinnasta eivät ainakaan vielä tässä vaiheessa ahdista pienen ihmisen mieltä. Ja niinhän sen kuuluukin olla.

Olen elinikäisen oppimisen kannattaja. Ei ihminen ehdi valmiiksi tulla elonsa aikana, aina löytyy jotain uutta pureskeltavaa mielelle. Sillä ei sinänsä ole väliä, tapahtuuko oppiminen kotona, peruskoulussa, lukiossa, ammattikoulussa, korkeakoulussa, työelämässä tai vaikkapa harrastusten parissa. Pääasia on, että pysyy uteliaana, haluaa aina kehittää itseään ja parantaa ympäristöään, eikä koskaan kyllästy kulkemaan läpi oman elämänsä tutkimusretkeä.

Minäkin opin (lähes) joka päivä jotain uutta. Ensimmäisenä loma-aamuna esimerkiksi ajattelin nukkuvani pitkään. Esikoiseni päätti toisin, hän koki kovaa tarvetta tulla puoliuniselta äitikarhulta kyselemään erilaisia kinkkisiä kysymyksiä, kuten: ”Tiedätkö mikä on suurin maakunta Romaniassa?” Äidin pää kävi tyhjäkäynnillä, vaikka vastaus (Transilvania) sinänsä kai kuuluisikin yleissivistykseen.

On hämmentävää, kuinka valtavan paljon tietoa voi jo tuon ikäinen imuroida mieleensä. Toivon, että kykenen vanhempana tukemaan tuota kipinää mahdollisimman hyvin, vaikken ehkä niitä vastauksia osaisikaan antaa. Tärkeintä on, että jaksaa kuunnella ja olla kiinnostunut lapsensa kysymyksistä. Aina ei loppumattomassa kysymystulvassa ehkä jaksaisi kahlata, mutta uskon vaivan olevan lopulta mitättömän pieni verrattuna saavutettuihin hyötyihin. Lapsen on saatava kokemus siitä, että vanhempi on kiinnostunut hänestä sekä hänen ajatuksistaan ja tekemisistään. Onhan lapsi vanhemmalleen kuitenkin se kaikkein tärkein, ja vanhempi lapselleen.

Syreenitkin ovat nyt parhaimmillaan.

Nyt kesäloman aikana on tarkoitus opetella vielä joitain tärkeitä taitoja ennen peruskoulun alkamista. Näiden taitojen opettelun lomassa ehtii onneksi hyvin myös esimerkiksi pelata jalkapalloa, pomppia trampoliinilla tai käydä kiertelemässä lähiseudun nähtävyyksiä. Tai ihan vain olla, hetken tylsistyä (on kuulemma hyväksi lapsen kehitykselle) ja lukea vaikkapa Aku Ankkaa sadepäivän ratoksi. Käydä uimassa, nauraa ja iloitella, nauttia kesästä sen kaikkine ominaisuuksineen.

Ihanaa suvea ja juhannuksen odotusta kaikille!

Kesäisin terveisin,
Maria

Roliga hälsningar från Sverige!

Huh, pelkkä otsikon kirjoittaminen toisella kotimaisella kielellä sai pyyhkimään kylmää hikeä otsalta. Jostain kumman syystä minulle on suuri kynnys yrittää tuottaa tekstiä ruotsiksi. Pääsiäisenä tuo kynnys ylitettiin pariinkiin otteeseen, sillä suuntasimme lasten kanssa minilomalle länsinaapuriin. Se oli ensimmäinen yhteinen lomamatkamme, jota jännitettiin kovasti etukäteen. Tai siis minä jännitin, lapsille kerroin asiasta vasta hyvin lähellä ennen lähtöä.

Lähdimme Helsingistä päivä Tukholmassa -risteilylle ja perillä Tukholmassa vierailimme Junibackenissa. Voin suositella lämpimästi Junibackenia pikkulapsiperheiden lomakohteeksi! Kyseessä on alkujaan Astrid Lindgrenin satumaailman pohjalle perustettu lastenkulttuuritalo, vaikka löytyy sieltä toki muidenkin lastenkirjailijoiden tuotoksia. Tutuimpia Junibackenista löytyviä hahmoja ovat esimerkiksi Peppi Pitkätossu, Vaahteramäen Eemeli ja Ronja Ryövärintytär. Erityisesti upeasti toteutettu satujuna-ajelu oli varsin nostalginen kokemus myös aikuiselle. Tuntui liikuttavalta palata hetkeksi oman lapsuuden mielenmaisemaan, jossa olin yhdessä Ronjan kanssa seikkailemassa tai Eemelin kolttosia ihmettelemässä.

Sen enempää en kuitenkaan halua lähteä kuvailemaan Junibackenia, sillä paikka on mielestäni jokaisen koettava itse. Ohessa kuitenkin muutama otos vierailun tunnelmista.

Päivä Tukholmassa -risteily Helsingistä sekä vierailu Junibackeniin olivat varsin sopiva kokeilu lasten ensimmäiseksi lomamatkaksi.

Paikassa riitti monenlaista ihmeteltävää, niin suurta kuin vähän pienempääkin.

Varovasti, kun vauhti kiihtyy…

…hupsista. Ei onneksi sattunut kuinkaan!

Matkustamisessa on vain yksi huono puoli – nälkä kasvaa syödessä. Kun ensimmäinen lomamatka lasten kanssa on onnistuneesti ohi, on jo kova hinku päästä uudelleen reissuun. Ajatella, eihän se lasten kanssa matkaaminen ollutkaan yhtään hassumpaa! Matkakassaa kartuttaessa kuitenkin nautitaan nyt ensin vapusta simoineen ja munkkeineen sekä toivottavasti pian lämpenevistä kevätpäivistä.

Mukavia kevätpäiviä ja vapun odotusta kaikille,
Maria

Herkän ihmisen elämää

Luin viikonloppuna hyvän artikkelin Tehy-lehdestä, jossa käsiteltiin erityisherkkyyttä. Noin viidennes ihmisistä on synnynnäisesti hermojärjestelmältään muita herkempiä. Lukeudun itsekin tähän viidennekseen, tai ainakin uskoisin niin. Aistin herkästi ympärilläni olevat jännitteet ja huonon ilmapiirin. Reagoin voimakkaasti erilaisiin ikäviin asioihin, kuten onnettomuuksiin tai rikosuutisiin. Jos ympärilläni voidaan pahoin, voin itsekin pahoin. Voisi siis kuvitella, että herkän ihmisen osa ei ole kovinkaan kiitollinen tässä maailmassa.

Herkkyys voi olla kuitenkin myös vahvuus, sillä hyvätkin asiat saavat minussa aikaan paljon voimakkaita tunteita. Ja arjen pienet ilot näyttäytyvät nekin voimakkaina positiivisina kokemuksina. Eilen illalla havahduin koulutöitä tehdessäni siihen, kun poikani alkoi silittää selkääni. En tiedä, miksi hän niin alkoi tehdä, mutta tuo kosketus pelasti iltani.

Maailmassa on paljon ikäviä asioita ja vääryyttä, mutta niin myös runsaasti iloa ja kauneutta. On eri asia havaita epäkohtia ja yrittää tehdä jotain niiden korjaamiseksi kuin havaita epäkohtia ja lietsoa niiden aiheuttamaa pahaa oloa ympärilleen. En yhtään ihmettele, ettei kiusaamista ole saatu kokonaan kitkettyä pois kouluista, kun katsoo aikuisten ihmisten toisilleen uhoamista sosiaalisen median keskustelupalstoilla. Toivon, että nykyään kouluissa lapsia tuetaan ja ohjataan esittämään kritiikkinsä asiaa ja tekemistä kohtaan, ei ihmistä kohtaan.

Omaan kuplaan käpertyminen voi joskus olla herkälle ihmiselle tarpeellinen levähdyshetki. Tällöin on hyvä pitää esimerkiksi pieni some- ja mediapaasto ja suunnata vaikka luontoon. Tai tehdä lasten kanssa jotain mukavaa, lukea, pelata, laittaa yhdessä ruokaa. Levähdyshetken jälkeen sitä jaksaa taas paremmin ottaa vastaan ulkomaailman ärsykkeitä.

Odotan jo kovasti kesää ja ilmojen lämpenemistä. Omalla kohdallani pimeys ja kurjat kelit vaikuttavat mielialaan voimakkaasti. Kesällä saa olla jotenkin vapaampi, vaatetta tarvitsee vähemmän, on valoisaa ja lämmintä. Lapsetkin on helpompi päästää ulos, kun ei tarvitse ensin pukea kolmea kerrosta ulkovaatetta päälle. Vaikka tokihan talvessakin on puolensa, ei siinä. Riippuu ihan siitä, mistä näkökulmasta asiaa katsoo.

Mukavia kevätpäiviä kaikille,
Maria

Lasten sanoittama ystävyys

Lapset ovat monesti aikuisia viisaampia mitä tulee elämän suuriin kysymyksiin. Näin ystävänpäivän kunniaksi halusinkin kuulla pieniltä suurilta ajattelijoilta, mitä on ystävyys ja millainen on hyvä ystävä. Niinpä pyysin tuttaviani kysymään edellä mainittuja asioita jälkikasvultaan. Sain vastauksia mukavasti, ja siltä pohjalta lähdin tekemään vapaamuotoista aineistoanalyysia, jonka tuloksia tarkastelemme seuraavaksi.

Ensimmäisenä syvennymme siihen, mitä se ystävyys sitten oikein onkaan. Ystävyys koetaan esimerkiksi fyysisenä läheisyytenä:

”Ystävyys on halaamista.”

– Julius 3 v 10 kk

Ystävyys toimii myös lääkkeenä yksinäisyyteen:

”En tie…sitä et on kaveri.. ja ettei tarvii leikkii yksin.”

– Elmeri 7 v

Lisäksi ystävyys ilmenee tekemisen kautta:

”Että leikkii toisten kanssa.”

– Onni 8 v

”Yhdessä vieritetään palloa.”

– Ellen 3 v

Ystävyys kaiken kaikkiaan on tärkeä asia, ja sen kantovoimana toimii lähimmäisenrakkaus:

”Kilttejä toisille, yks elämän tärkein asia, yritetää olla tappelematta.”

– Daniel 8 v

”Että tykätään toisistaan ja tehdään kivoja juttuja.”

– Saku 5 v

”Että tykkää toisesta ja on paljon yhdessä.”

– Poika 11 v

 ”Rakkaus.”

– Elias 4 v

Arvostettuja ystävän ominaisuuksia ovat muun muassa kyky heittäytyä leikkiin, reiluus ja hyvä huumorintaju. Seuraavaksi siis tutustumme kuvauksiin siitä, millainen on hyvä ystävä:

”Semmoinen joka leikkii ja kysyy mennäänkö ulos.”

– Julius 3 v 10 kk

”Semmonen mikä leikkii toisen kaa. Ja on iloinen.”

– Sulo 4 v

”Sellanen ku leikkii toisen kaa ja on reilu.”

– Elmeri 7 v

”Leikkii yhdessä barbiella. Yhdessä leikkii legoilla.”

– Ellen 3 v

”Hyvä ystävä on kiva.”

– Jasu 9 v

”Hauska, sellanen mikä kertoo hyviä vitsejä, mut ei vitsikirjasta, vaan sellanen ku keksii itse vitsejä. Se olis vähän niinku samanlainen ku minä.”

– Roni 6 v

Vastauksissa nostettiin esille myös se, että hyvä ystävä ei kiusaa:

”Sellainen, joka ei kiusaa.”

– Elias 4 v

”Että ei kiusaa toista.”

– Onni 8 v

”Hyvä ystävä ei hauku, pyytää luokseen, jos pystyy, ei kiusaa muita, on hyvä jossain.”

– Daniel 8 v

Ystävyys perustuu luottamukseen, ja hyvä ystävä on luotettava:

”Ollaan kivoja toisilleen, pidetään salaisuudet ja lupaukset.”

– Julia 9 v

”Pitää salaisuudet.”

– Poika 11 v

”Jos lupaa jotain niin ei petä sitä.”

– Tyttö 8 v

Hyvä ystävä voi olla myös läheinen sukulainen:

”Roni (isoveli), mä olen Ronin kanssa ystävä.”

– Nella 4 v

”Isoveli.”

– Poika 4 v

”Ystävyys on sellaista että on kaveri. Hyvä ystävä on sellainen joka ei kiusaa. Äiti on hyvä kaveri ja Mikko…”

– Joel 4 v

Ystävällä on nimi, eikä ystävyydellä ole sukupuolirajoja:

”Hyvä ystävä on Iiris. Se aina leikkii mun kaa ja tekee samaa leikkiä kun mä haluun. Ja Kanerva, se tekee aina kaikkia kivoja juttuja ja höpsöttelee. Ja sitten me nauretaan.”

– Ilmari 4 v

”Hyvä ystävä on sellanen tyttö, Ilona (hoitokaveri), sen kans leikitään, nukutaan ja syödään. Eikä tönitä ketään.”

– Eetu 4 v, pian 5 v

Ystävyys on tärkeä asia, jota tulisikin vaalia vuoden jokaisena päivänä. On silti mukavaa, että ystävyyttä juhlitaan kerran vuodessa myös maailmanlaajuisesti. Ja kuten kauniit asiat muutoinkin, voi joskus myös ystävyys mykistää:

”En tiiä.”

– Poika 4 v

Ihanaa ystävänpäivää kaikille!

Rakkaudella,
Maria

Tehdään yhdessä hyvä vuosi

Vuosi 2017, Suomen 100-vuotisjuhlavuosi, on alkanut mukavissa merkeissä. Opiskelu-, eskari- ja päivähoitoarki alkoi vasta menneellä viikolla, joten saimme lasten kanssa lomailla pitkään. Mitään sen erikoisempaa emme lomalla tehneet, mutta kivan yhteisen tekemisen, kuten lautapelien tai uimisen parissa päivät kuluivat vauhdikkaasti. Ulkona emme juuri viihtyneet kurjan sään vuoksi, sillä itsehän kuulun siihen kastiin, joka ei usko siihen kuuluisaan sanontaan ”se on vain pukeutumiskysymys”. Onneksi säät ovat sentään suosineet loman jälkeen. Punaisin poskin on voinut nauttia pikkupakkasista ja lumisesta maisemasta.

maria-tuomi-kuva1

 

Yhdessä tekeminen on myös Suomen juhlavuoden teema. Sen kunniaksi olemmekin jo kovasti pohtineet, että mitä mukavaa yhteistä tekemistä voisimme paikallisen MLL:n yhdistyksen kautta tarjota alueen lapsille, nuorille ja perheille. Jo heti tammikuun lopulla olemme yhdessä Laitilan kaupungin ja muiden paikallisten yhdistysten kanssa toteuttamassa perheiden liikuntapäivää uudessa monitoimihallissa.

Yhdistyksen ulkoisen yhteistyöverkon ylläpito on tärkeää, mutta sitä on myös yhdistyksen luottamushenkilöiden sisäisen yhteistyön vaaliminen. Vapaaehtoinen käyttää vuoden aikana useita kymmeniä, jopa satoja tunteja ajastaan yhteisen hyvän eteen. Vaikka vapaaehtoistyötä tekeekin ns. ”rakkaudesta lajiin”, on hyvä muistaa yhden pienen, mutta tärkeän sanan merkitys. Kiitos. Koskaan ei voi kiittää liikaa. Tätä taitoa on hyvä harjoitella aktiivisesti, sillä omasta työstä saatu kiitos motivoi jatkamaan eteenpäin. Meidän yhdistyksellämme on tapana palkita ”Vuoden Ankka”, vapaaehtoinen, joka on toisten mielestä ansioitunut hyvin aiempana vuonna. Tänä vuonna palkinto osui minun kohdalleni. Olen hirveän kiitollinen saamastani huomionosoituksesta. Olen kiitollinen siitä, että meillä on hieno vapaaehtoisten porukka, joka tekee tätä työtä suurella sydämellä. Olen kiitollinen myös siitä, että saimme tälle vuodelle hirmuisen määrän uusia aktiiveja, yhteensä kuusi kappaletta. Tehkäämme yhdessä tästä vuodesta hyvä vuosi!

maria-tuomi-kuva2

Iloa, lämpöä ja pilkettä silmäkulmaan jokaiselle alkaneeseen vuoteen,

Maria

Ajatuksia itsenäisyydestä

Vanhemman tärkein tehtävä on tukea lapsen turvallista kasvua ja kehitystä kohti itsenäistä elämää. Vaikka vanhempana tuntuukin pahalta päästää lapsesta irti päivä päivältä enemmän, on se kuitenkin välttämätöntä, ja myös väistämätöntä.

Monet lapsen kasvun ja kehityksen kannalta merkittävät kaudet ovat osoitus lapsen tarpeesta itsenäistyä ja päästää irti itselle läheisimmistä aikuisista. Uhmaikä – tuo ainakin tämän äidin hermoja raastanut itsenäistymisvaihe – alkaa meidän perheessämme olla jo väistymään päin. Esikoinen on jo reipas eskarilainen ja voimakastahtoinen nuorimmainen täyttää kohta neljä.

Muistan kuinka vaikeaa ja haikeaa oli saattaa esikoinen ensimmäistä kertaa esikouluun. Itkin, kun olin päässyt takaisin autolle. Missä vaiheessa pienestä ihmisestä oli kasvanut jo niin iso? Pelkäsin myös, että miten itsenäiset matkat hoitopaikasta kouluun ja takaisin tulisivat sujumaan, emmehän olleet montaa kertaa ehtineet matkaa harjoitella. Pelkoni oli turha, hyvin esikoinen matkan oppi ja vielä toistaiseksi on ehjänä kotiinkin saatu.

Kuinka sitten tuetaan turvallisesti lapsen itsenäistymistä? Itsenäiseksi opitaan, kun tehdään asioita ensin riittävästi yhdessä, rakentavaa palautetta ja kannustusta unohtamatta. On jokaiselle yksilöllistä, paljonko tukea uuden asian opetteluun tarvitaan. Tiedän valitettavasti omasta kokemuksesta, kuinka suuri merkitys aikuisiässä on sillä, onko lapsuudessa saatu riittävästi tukea itsenäisen elämän taitojen opetteluun. Jos tukea ei saa riittävästi, voi uusien asioiden opettelu tuottaa suurta ahdistuneisuutta ja epävarmuuden tunteita pitkälle aikuisikään saakka.

Olen halunnut omille lapsilleni taata turvallisen itsenäistymisen polun. He ovat jo nuoresta iästä asti saaneet tehdä omalle kehitystasolleen sopivia valintoja. Itsenäistyminen kun vaatii taitoa ja vapautta valita. Vapaudella on kuitenkin aina myös kääntöpuoli, joka monelta tuntuu unohtuvan ainakin silloin, kun puhutaan sananvapaudesta. Vapaus nimittäin tuo aina myös mukanaan vastuun. Vastuun ymmärtäminen taas vaatii ymmärrystä valintojen tekemisen seurauksista. Eskarilaisen kohdalla tuo vastuun opettaminen on alkanut olla jo ajankohtaista, sillä ensi syksynä hänen on aika itsenäistyä yhä enemmän siirtyessään ensimmäiselle luokalle. Onneksi meillä vanhemmilla on täällä Suomessa tukenamme laadukas varhaiskasvatusjärjestelmä, jonka ammattilaisten tekemää työtä ainakin itse arvostan suuresti.

Itsenäiseksi on vaikea kasvaa ilman muiden tukea, joten pidetäänhän hyvää huolta toisistamme nyt ja huomenna. Hyvää itsenäisen 99-vuotiaan Suomen juhlapäivää kaikille!

 

Lämpimin talviterveisin,

Maria

Elämässä tärkeintä on..

Vaikeista elämänmuutoksista voi löytää hyviäkin puolia. Vaikka kahden pienen lapsen arjen pyörittäminen käytännössä yksin onkin ajoittain raskasta, on niitä arjen pieniä tähtihetkiäkin riittänyt runsaasti. Olen tänä syksynä ollut oikeasti läsnä lasteni elämässä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Se on asia, josta olen valtavan kiitollinen. Saan jatkuvasti ihmetellä, kuinka jälkikasvu oppii uusia taitoja. Nuo pienet ihmisaluthan kehittyvät valtavaa vauhtia! Olisinko ilman suurta elämänmuutosta edes osannut pysähtyä hetkeen ja tehdä näitä havaintoja, mitä minulla nyt on ollut etuoikeus tehdä? Olisiko minulla aiemmin ollut malttia tarkastella tyttäreni maalaamista kiireettä? Olisinko tullut lähteneeksi rauhallisille iltakävelyille lasten kanssa ihan muuten vain? Olisinko huomannut kaikkia niitä asioita, joita poikani on oppinut esikoulun aloitettuaan?

Moni aiemmin tärkeältä tuntunut asia on menettänyt merkityksensä. Prioriteetit ovat menneet uusiksi. Tekee hyvää toisinaan käydä kriittisesti läpi sitä, miten omaa energiaansa ja aikaansa ympärilleen jakaa. Olen ollut melko työ- ja suorituskeskeinen, asiat oli aina mahdollista tehdä jotenkin suuremmin, tehokkaammin tai paremmin. Sittemmin olen alkanut arvostaa enemmän hiljentymistä, läsnäoloa ja armollisuutta. Ehkä onkin syytä tähdätä siihen, että tekee asiat riittävän hyvin, ja unohtaa täydellisyyden loputon tavoittelu. En silti tarkoita sitä, että olisi syytä lakata kehittymästä tai kehittämästä, on vain päästettävä irti ylisuorittamisen tarpeesta. Tässä asiassa voin ottaa mallia omilta lapsiltani. Hekin kehittyvät alati, kuin huomaamatta oppivat uusia asioita. Jaksavat innostua, kun havaitsevat oppineensa jotakin uutta. Heidän tekemisissään näkyy ilo.

marian-kuva

 

Olen myös miettinyt, että millaista se oma riittävän hyvä elämä olisi. Aivan tavallisista asioistahan se koostuisi, juuri sellaisista hyvän arjen rakennuspalikoista. Turvallisesta ympäristöstä omille lapsille, työn ja vapaa-ajan sopivasta tasapainosta, sellaisesta toimeentulosta, että on ruokaa ja muita perustarpeita riittävästi. Joskus voisi lähteä lasten kanssa lomamatkallekin. Vanhempana minulle elämässä tärkeintä on luoda lapsilleni riittävän vankka pohja, jolta voivat itse ponnistaa aikanaan tavoittelemaan omaa riittävän hyvää elämäänsä. Toivon, että he ovat äitiään viisaampia ja tekevät oman elämänsä tutkimusmatkan rennommalla otteella, vähemmällä suorittamisen pakolla ja pilke silmäkulmassaan.

Lopuksi vielä haluaisin jakaa kanssanne erään lempirunoistani, joka sopii mielestäni hienosti kaikille oman elämänsä tutkimusmatkailijoille:

Jotka tulevat suorinta tietä, saapuvat tyhjin taskuin.

Jotka ovat kolunneet kaikki polut, tulevat säihkyvin silmin,

polvet ruvella, outoja hedelmiä hauraassa säkissään.

Niin se ystäväni on, niin se on, että eksymättä et löydä perille.

– Tommy Tabermann