Varaisin mummilamajoituksen täysihoidolla

Koko pitkän kevään olemme odottaneet pääsyä unelmiemme lomakohteeseen. Siellä sataa todennäköisesti juhannuksenakin lunta ja sääskiparvet syövät ihmisen paukamille viidessä minuutissa. Mutta: tuossa mainiossa kohteessa – 600 kilometrin päässä kotoamme – asuvat sekä minun että mieheni sukulaiset. Sinnepä siis raahaamme 16 matkalaukkuamme ja meluisan perheemme. Majoitumme mummilaan, joka ei ole 400-neliöinen maalaistalo, vaan moderni ja kompakti kaupunkiasunto. Siinä kun kolme sukupolvea viettää pari viikkoa saman katon alla, saattaa tunnelmakin olla välillä melko kompakti.

Viisaita sanoja kesän sukujuhliin.

Lapset ovat lapsia, ja heitä olisi hyvä kasvattaa myös lomalla ja mummilassa. Tiedän, että vanhempieni – mummin ja papan – mielessä risteilee monta ajatusta siitä, miten haastavat tilanteet teinin ja taaperon kanssa kannattaisi hoitaa. He ovat kuitenkin viisaudessaan päättäneet olla puuttumatta perheemme kasvatusratkaisuihin. (En ymmärrä, miten he pystyvät siihen.) Neuvoja saa toki pyytämällä silloin, kun kuopus heittelee hapankorppuja tai esikoinen ylittää ruutuaikansa kahdella tunnilla. Olen varma, että vanhempieni tekisi usein mieli kasvattaa myös aikuista tytärtään ja muistuttaa, ettei majoitukseen sisälly täysihoitoa eikä huonesiivousta. Olisiko tytär kuitenkin onnistunut sen verran, ettei kenenkään sietokyky ole ylittynyt?

Sukupolvien kohtaaminen.

Muutama vuosikymmen sitten kolme sukupolvea asui usein pysyvästi samassa tuvassa. Nyt yhteisessä tilassa oleillaan pidempään vain loma-aikoina, eikä siihen ole kehittynyt selkeitä rutiineja. Jokaisella on oma temperamenttinsa, tapansa ja huumorinsa myös kesälomalla. Pappa keittää liian vahvaa kahvia, vävyllä on mukana oma Dijon-sinappinsa ja mummi torkuttaa aamuisin herätyskelloa kymmenesti. Olen melko varma, että tiiviistä yhteiselosta selvitään kunnialla vain, jos jokainen on valmis joustamaan ja sietämään erilaisuutta. Tämän on meillä ymmärtänyt parhaiten vanhin sukupolvi – itselläni on aiheesta vielä rutkasti opittavaa.

Kaunista ja sopuisaa kesää vauvoille, vaareille ja ihan kaikille muillekin,
Anna

Roliga hälsningar från Sverige!

Huh, pelkkä otsikon kirjoittaminen toisella kotimaisella kielellä sai pyyhkimään kylmää hikeä otsalta. Jostain kumman syystä minulle on suuri kynnys yrittää tuottaa tekstiä ruotsiksi. Pääsiäisenä tuo kynnys ylitettiin pariinkiin otteeseen, sillä suuntasimme lasten kanssa minilomalle länsinaapuriin. Se oli ensimmäinen yhteinen lomamatkamme, jota jännitettiin kovasti etukäteen. Tai siis minä jännitin, lapsille kerroin asiasta vasta hyvin lähellä ennen lähtöä.

Lähdimme Helsingistä päivä Tukholmassa -risteilylle ja perillä Tukholmassa vierailimme Junibackenissa. Voin suositella lämpimästi Junibackenia pikkulapsiperheiden lomakohteeksi! Kyseessä on alkujaan Astrid Lindgrenin satumaailman pohjalle perustettu lastenkulttuuritalo, vaikka löytyy sieltä toki muidenkin lastenkirjailijoiden tuotoksia. Tutuimpia Junibackenista löytyviä hahmoja ovat esimerkiksi Peppi Pitkätossu, Vaahteramäen Eemeli ja Ronja Ryövärintytär. Erityisesti upeasti toteutettu satujuna-ajelu oli varsin nostalginen kokemus myös aikuiselle. Tuntui liikuttavalta palata hetkeksi oman lapsuuden mielenmaisemaan, jossa olin yhdessä Ronjan kanssa seikkailemassa tai Eemelin kolttosia ihmettelemässä.

Sen enempää en kuitenkaan halua lähteä kuvailemaan Junibackenia, sillä paikka on mielestäni jokaisen koettava itse. Ohessa kuitenkin muutama otos vierailun tunnelmista.

Päivä Tukholmassa -risteily Helsingistä sekä vierailu Junibackeniin olivat varsin sopiva kokeilu lasten ensimmäiseksi lomamatkaksi.

Paikassa riitti monenlaista ihmeteltävää, niin suurta kuin vähän pienempääkin.

Varovasti, kun vauhti kiihtyy…

…hupsista. Ei onneksi sattunut kuinkaan!

Matkustamisessa on vain yksi huono puoli – nälkä kasvaa syödessä. Kun ensimmäinen lomamatka lasten kanssa on onnistuneesti ohi, on jo kova hinku päästä uudelleen reissuun. Ajatella, eihän se lasten kanssa matkaaminen ollutkaan yhtään hassumpaa! Matkakassaa kartuttaessa kuitenkin nautitaan nyt ensin vapusta simoineen ja munkkeineen sekä toivottavasti pian lämpenevistä kevätpäivistä.

Mukavia kevätpäiviä ja vapun odotusta kaikille,
Maria

Taaperon valitut teokset

Yksivuotias tyttäreni taitaa olla lukunaisia. Tämän 80-senttisen kirjallisuudenystävän lukemisto lojuu olohuoneen lattialla, ja vähän väliä hän lähestyy minua vetoavasti valitsemansa teoksen kanssa. Ja sitten istutaan sylikkäin ja luetaan.

Kirja

Olen oikein mielissäni neidin kirjallisuusharrastuksesta, sillä 50 tunnin pituisissa kotipäivissä on hyvä olla jotain viihdykettä. Ja jos saan valita leikkimisen ja lukemisen väliltä, otan ilman muuta lukemisen. Yksivuotiaathan eivät ole varsinaisesti mitään leikkijävirtuooseja: tyynyliina laitetaan naamalle tai palikka pakasterasiaan ja se on siinä. (Toki nuo leikit ovat kehitykselle tärkeitä, ja aplodeeraan tietysti neropatilleni joka välissä.)

Jos tarkastelen vielä aihetta oman viihtymiseni kannalta, niin ehkä tuo taaperokirjallisuus ei ihan dekkareille vedä vertoja. Kun kirja huipentuu tietoiskuun puurolautasesta ja lusikasta, on kai lupa vähän haukotella? Ja jos Puppe tapaa maatalon eläimet kymmenettä kertaa samalle aamulle, pitää tsempata, ettei sano lehmää hevoseksi. Poikani kanssa luimme aikoinaan tuntikausia teoksia nosturin ja kaivurin seikkailuista, ja aika usein kysyin mielessäni: Miksi? Kuka on tämä kirjailija? Tätäkö on miehinen sivistys?

Kirjat

Uskon, että lukuhetket merkitsevät lapselleni – samoin kuin minulle – läheisyyden kokemusta ja yhteistä eläytymistä ja iloa. Kuvakirjakauden jälkeen on ihanaa lumoutua yhdessä vaikkapa Vaahteramäen Eemelistä. Kirjoilla sain aikoinaan myös hyvin touhukkaan – nyt 11-vuotiaan – esikoiseni narrattua syliini niin kauan kuin hän siihen mahtui. Aina kun näen uutisen, jossa kerrotaan lukemisen hyödyistä lapsen kehitykselle, paukuttelen henkseleitäni: esikoiseni fiksuimmat tempauksethan ovat aivan selvästi Barbapapan, Pupen ja äidin ansiota.

Kaikille lukeminen ei tietenkään ole se luontaisin tapa olla lapsen kanssa. Jotkut – kuten mieheni – ottavat lapsen kainaloon ja vievät hänet pulkkamäkeen. (Onneksi. Itsehän en millään viitsisi.) Mutta ehkä yksi lukutuokio päivittäin? Ja: Oi ihana satavuotiaan Suomen kirjastolaitos! Sieltäpä kun hakee Ikea-kassillisen lastenkirjoja, niin saa taas istua viikon sohvalla.

Korkeakirjallisin kevättalven terveisin,
Anna