Pääsiäisenä ei rymytä eikä riidellä!

Olen kuullut, että jotkut ihmiset alkavat valmistautua jouluun jo elokuussa. Päättelin, että vastaavasti täytyy olla myös pääsiäisihmisiä, jotka koristelevat kotiaan pääsiäiskuntoon tammikuusta asti. Itse toivoisin olevani liikkeellä edes viikkoa ennen juhla-aikaa. Pääsiäisvalmisteluni alkavat yleensä viime tipan rairuohospektaakkelilla: Rairuohonsiemenet napataan kauppakärryyn reippaana ja toiveikkaana. Kotona toiveikkuus haihtuu pikku hiljaa: ”Ei näitä enää ehdi kylvää. Eikä meillä mitään multaakaan ole.” Lopulta siemenpakkaus heitetään kaikessa hiljaisuudessa yläkaappiin, johon niitä on kerätty vuodesta 2006. Tilanne yritetään vielä epätoivoisesti pelastaa tipukoristeilla: eikö niitä voi ihan hyvin laittaa ikkunalaudalle ilman rairuohoakin? Kun koko koti on käännetty ympäri, löytyy joulukoristeiden seasta kaksi ryytynyttä tipureppanaa, jotka päätetään laittaa jatkamaan talviunia joulupallojen joukkoon.

Virpomispäivä on monille lapsille yksi vuoden kohokohdista. Äkkiseltään luulisi, että tällainen keski-ikäinen äiti-ihminenkin olisi sen jo oppinut. Mutta ei. Meidän perheessä on tapana toistaa palmusunnuntaisin noin klo 11.15 seuraavat repliikit: ”Ei kai tänään muuten ole virpomispäivä” ”Käviskö niille omenat tai nuudelit?” ”Entä jos laitetaan kaihtimet kiinni eikä aukaista ovea?” Sitten mies juoksee ostamaan muovikassillisen karkkia, jotka minä saan syödä illalla, kun ovikello ei soi koko päivänä. Tällä hetkellä kumpikaan lapsistamme ei ole trulli-iässä, mutta äkkiäpä koittaa sekin pääsiäinen, kun kuopus haluaa lähteä kylille pisamat poskilla ja äidin huivi päässä. Ja äiti saa esittää pirteää askartelunohjaajaa, joka sotkeentuu lopulta silkkipaperiin ja ajatuksiinsa: ”Ovatko nämä edes pajunoksia? Voi ei, miten rumia näistä tuli. Tutuille ei ainakaan kehtaa mennä virpomaan.”

Pääsiäissunnuntaina tunnollinen äiti yrittää vielä epätoivoisesti tarjota lapsille kivoja perinteitä, joita nämä voivat muistella aikuisena ja siirtää omille lapsilleen. Jos vaikka hauska munienmaalaustuokio? Ja niin tehdään pääsiäistaidetta vesiväreillä, jotka ovat kuivuneet ja sekoittuneet toisiinsa jo joitain juhlapyhiä sitten. Lopputulosta ei ehkä kannata tulla kuvaamaan naistenlehden pääsiäisnumeroon. Lammasta ei tänäkään vuonna ole pöydässä, mutta ehkä minttuhyytelöä voisi syödä lihapullien kanssa? Jos ensi vuonna keltaiset lautasliinat?

Yritän löytää sisäisen pääsiäisihmiseni etsimällä tietoa perinteiden taustoista. Rairuohon kasvattamisen syvempi merkitys kuuluu näin: ”Pääsiäistä, kevään ja uudelleen syntymisen juhlaa, koristetaan kaikilla uuden elämän merkeillä. Nopeasti itävä raiheinä on yksi sellainen.” Ihana ajatus! Pääsiäisen jälkeen voisi olla tipuja tarjouksessa. Jos hankkisi ajoissa ensi vuotta varten?

Pääsiäisperinteistä lukiessani suosikikseni nousi seuraava: ”Ennen vanhaan pääsiäisviikkoa eli hiljaista viikkoa säätelivät Suomessa monet uskomukset ja tavat. Silloin ei esimerkiksi saanut rymytä tai tehdä liian raskaita töitä. Myös pääsiäisen jälkeinen viikko oli syytä elää ihmisiksi. Siivous ja kehräys oli rajoitettua ja riitely kiellettyä.”

Eletäänpä siis ihmisiksi – sekä pääsiäisenä että sen jälkeen!

Anna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s