Asioilla on tapana järjestyä

Huippuihmisiä tekemässä huippuhyvää ja huipputärkeää työtä. Sellaisia ovat työkaverini Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin toimistolla perhetalo Heidekenillä. Jo pelkästään työpaikan ulkoiset puitteet ovat huikeat. Perhetalo Heideken on upea vanha rakennus, ja minuun teki vaikutuksen sen historia synnytyssairaalana. MLL:n työtilat rakennuksen toisessa kerroksessa ovat nykypäivänä ainutlaatuiset ja arvokkaan oloiset.

Vielä kolmisen viikkoa ja sitten puolen vuoden pituinen työsuhteeni Työllisty järjestöön -hankkeen kautta päättyy.

25 Nokia-vuoden jälkeen työskentely naisvaltaisella sosiaalialalla tuntui mielenkiintoiselta ja innostavalta, mutta mietin samalla kuinka erilaista ja haastavaa se voisi olla. Ison organisaation insinööritiimeistä (pääosin miehiä) siirtyminen pieneen ja tiiviiseen naisporukkaan ei välttämättä olisi helppoa. Mutta toisin kävi! Minut otettiin sydämellisesti vastaan. Miten sitä voikaan heti tuntea kuuluvansa joukkoon?

Olen innokkaasti halunnut tutustua kaikkeen sellaiseen tekemiseen, johon ilman alan koulutusta on ollut mahdollista osallistua. Siihen on rohkaistu ja vastuuta on annettu. Olen saanut työskennellä todella monipuolisesti ja saanut vahvistusta sille, että työskentely lähimmäisten kanssa on sitä työtä, jota jatkossa haluan tehdä. Hain kevään yhteishaussa Diakonia-ammattikorkeakouluun Helsinkiin ja sain opiskelupaikan! Minusta tulee sosionomi-diakoni. Tuossa kaksoispätevyydessä yhdistyy nuoruuden haaveeni työskennellä kirkon palveluksessa sekä haluni kohdata ja auttaa tukea tarvitsevia.

Vanha viisaus piti jälleen paikkaansa: asioilla on tapana järjestyä. Ei aina siinä aikataulussa kuin itse haluaisimme, tai jota ympäristö odottaa, mutta lopulta kuitenkin. Tätä kirjoittaessa istun bussissa matkalla kouluun. Mietin lämmöllä niitä ihania ihmisiä, jotka tavallaan jätän nyt uuden elämänvaiheen kohdalla taakseni. Tulette olemaan minulle tärkeitä ja merkityksellisiä aina. Toisinaan lyhytkin kohtaaminen, tutustuminen ja asioiden jakaminen antaa voimavaroja ja kantaa pitkälle.

Olen kiitollinen <3 – Marika

Kirjoittaja on touhunnut ja istunut puoli vuotta piirin infossa vastailen yhdistyksien kysymyksiin sekä toimittaen piiritoimiston juoksevia asioita. Ehditkö olla Marikan kanssa tekemisissä tänä aikana?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s