Millainen on lapsesi ääni?

Marian ääni

Olen viime aikoina pohtinut paljon lasten roolia ja osallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Me aikuiset teemme lapsia koskevia päätöksiä heidän puolestaan, määrittelemme mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on hyväksi heille ja mikä ei. Sehän se on vanhemman ja viisaamman aikuisen vastuu ja velvollisuus, eikö?

Kyllä. Ja ei.

Kysymys oikeastaan kuuluu, että olemmeko valmiita, ja miten paljon, huomioimaan lasten omia mielipiteitä heitä koskevia päätöksiä tehdessämme? Kuuntelemmeko oikeasti lapsia? Tarvitseeko lapsia edes kuunnella? Eiväthän lapset ymmärrä, keskeneräisiä ovat kehitykseltään. Mitä siitäkin tulisi? Meillä eivät lapset kyllä määrää.

Usein puhutaan vapaan kasvatuksen helmistä, kun tarkoitetaan lapsia, jotka tekevät mitä haluavat toisista ihmisistä välittämättä. Minä taas epäilen, että tällaiset lapset ovat jääneet vaille aitoa kuuntelua, heidän tarpeidensa ymmärrystä. He ovat lapsia, joiden todellinen ääni on oikeasti jäänyt kuulematta. Mitäpä jos lapsia aidosti kuuntelemalla, heidän osallisuuttaan tukemalla ja itsenäiseen ajatteluun rohkaisemalla heistä kasvaisikin tasapainoisia ja erilaisuuden huomioivia ja hyväksyviä aikuisia? Jos osoittaisi heille, että heidän sanoillaan ja teoillaan on merkitystä? Heillä on merkitystä.

On aivan eri asia kasvattaa lasta osallisena kuin ”vapaasti”. Vastuu päätöksistä on viime kädessä aikuisella. Vanhemmalla on vastuu lapsensa hyvinvoinnista. On kuitenkin tärkeää olla kiinnostunut lapsestaan, kuunnella hänen ääntään, hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on.

Myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton periaatteisiin kuuluu osallisuus. MLL:n Suunta 2024 -strategiassa on kirjoitettu osallisuudesta muun muassa seuraavaa:

”Kohtaamme lapset, nuoret, vanhemmat ja isovanhemmat aktiivisina toimijoina ja tekijöinä. Kuulemme lapsia ja nuoria ja hyödynnämme heidän näkemyksiään työssämme. Kehitämme lasten, nuorten ja perheiden mahdollisuuksia vaikuttaa, suunnitella, toimia sekä osallistua päätöksentekoon omaan elämäänsä ja elinympäristöään koskevissa asioissa.”

Jokaisella meistä on ja tulee olla mahdollisuus vaikuttaa meitä koskeviin asioihin. Jokaisella meistä tulee olla mahdollisuus saada äänemme kuuluville. Ja jokaisella tulisi olla mahdollisuus saada äänensä kuuluville ilman, että tarvitsee huutaa.

Luin taannoin Jukka Laajarinteen (2011) teosta Leikkiminen kielletty! Kontrolliyhteiskunnan lapset. Laajarinteen pohdinta oli hyvin ravistelevaa, jopa provosoivaa. Paljon se antoi kuitenkin ajattelemisen aihetta sen suhteen, että miten paljon lasten ääni pääsee oikeasti kuuluville yhteiskunnassamme. Alla lainaus teoksesta:

”Lasten kuuntelemiseen ja seuraamiseen kannattaa ottaa ja antaa aikaa jo aivan itsekkäistä syistä. Heillä on tarjottavanaan kokonainen ajattomuus – jota meidän ei kuitenkaan pidä ottaa heiltä. Lapset eivät ole muovailuvahaa, josta tulisi muotoilla neliöitä. Meidän on hyväksyttävä, että he ovat tietoisia, jopa aikuista tietoisempia olentoja, joilla on oikeus maailmaan ja olemassaoloonsa tässä ja nyt, sellaisina kuin he ovat.”

Olen valtavan kiitollinen siitä, että saan oppia lapsiltani uusia asioita joka päivä. Ja oppiakseen uutta on osattava kuunnella.

Lämpöä kevääseen,

Maria

Kuva otettu Perheiden taiteiden yössä Turussa elokuussa 2016.
Kuvaaja: Maarit Salminen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s