Mitä miettii isoäiti keväästä?

Huhtikuu huuhteleepi

lumen maasta,

jään vedestä,

ohrat aitan loukkahasta.

Kyllä se kevät on tullut! On ihanaa pyöräillä töihin ja kuunnella lintujen laulua. Nähdä, kuinka lapset riemuitsevat päästessään taas kaivelemaan osittain sulanutta hiekkalaatikkoa ja harjoittelemaan syksyllä tauolle jäänyttä polkupyöräilyä.

Olen aina ihmetellyt vanhempia, jotka laittavat kullanmuruilleen parhaimmat haalarit jalkaan, kun vievät heidät hoitopaikkaan. Siellä nämä pienet rassukat seisovat pihalla, eivätkä uskalla tehdä mitään, ettei vaan vaatteet tahriintuisi (sillä se tietäisi huutia vanhemmilta!). Kirpputoreilta löytyy jokaiselle sopivia, siistejä ja ehjiä vaatteita, joilla saa remuta niin paljon kuin lapsen innolla pihalla vaan haluaa. Ja se kirpputori on lapsellekin oikea aarreaitta! Se on kuin seikkailuretki tavaranpaljouden ihmemaahan, josta saattaa löytyä juuri se kauan sitten toivoma juna taikka mollamaija. Suuri kunnioitus kierrätykselle!

Meitä oli helmikuuhun asti vielä viisi sukupolvea. Rakas mammani nukkui pois 93-vuotiaana. Olen muistellut häntä paljon. Kunpa kaiken sen huolenpidon ja lähimmäisenrakkauden osaisin siirtää lapsilleni ja lapsenlapsilleni, niin heistä kasvaisi  inhimillisiä, pienistä asioista iloitsevia, vaatimattomia ihmisiä. Tuolla vaatimattomalla tarkoitan ihmistä, joka ei omista teoistaan pidä niin suurta meteliä, vaan tuntee kiitollisuutta siitä, että on pystynyt tänäkin päivänä tekemään jotain hyvää lähimmäiselleen. Mammani oli juuri sellainen. Vielä viimeisinä aikoinaankin hän muisti meitä jokaista iltarukouksessaan ja jollei hän enää kaikkien nimiä muistanut, sanoi: ”Kyl sää Isä tiedäs ketä mää tarkotan, vaikkei se nimi ny tul mun miälehe.”

Täällä kaupungissa rakennetaan uutta palloiluhallia. Hirvittävän kallis projekti, josta tiedän olevan joillekin iloa ja nostavan kaupungin imagoa. Mutta samaan aikaan, kun valtavia summia tuupataan tällaiseen rakennushankkeeseen, päiväkodissa lapset kärsivät huonosta sisäilmasta ja homeesta. Moni siellä työskentelevistä aikuisista ja lapsista on oireillut jo pitkään. Tuntuu järjettömältä, että tätä asiaa ei kerralla hoideta kuntoon, vaan viivytellään ja mittaillaan, pintapuolisesti korjaillaan. Sanotaan, että kaupungilla ei ole rahaa. Nämä lapsethan olisivat niitä tulevia palloiluhallin käyttäjiä, jolleivät sitten sairastu päiväkodin huonosta ilmanlaadusta ja näin ollen joutuvat rajoittamaan sitä, millä tavoin pystyvät liikuntaa harrastamaan. Olen pettynyt päättäjien toimintaan ja asioitten vähättelyyn.

Eilen, kun olin muutaman tunnin nukkunut yövuoron jälkeen, lähdin pyöräilemään. Matkalla pysähdyin yhden lapsenlapseni kotipihaan. Me maattiin hänen puumajansa terassilla ja ihailtiin taivasta, ihmeteltiin muurahaisten ahkeruutta ja sitä, kuinka hienoa on asua maalla, sinivuokkojen keskellä, joutsenten ja kurkien huilauspaikan lähellä. Ja kun olin lähdössä, lapsi seisoi x-asennossa pyörän edessä, kyynelsilmin ja sanoi, ettei vielä saa lähteä. Mummonkin sydäntä riipaisi, kun lähdin jatkamaan matkaa. Oli pakko muutaman kilometrin jälkeen soittaa ja kysyä, vieläkö harmitus on päällä. Se oli onneksi mennyt ohi ja leikit olivat jatkuneet. Hyvillä mielin jatkoin matkaani lämpimässä säässä, jossa nenääni tulvi tuo jokakeväinen ominaishaju. Juuri se, josta tietää että tänäkin vuonna viljapellot lainehtivat ja saadaan kotimaista leipää pöytään. Ja ettei tänään kannata viedä pyykkiä pihalle kuivumaan..!

Elämyksellisiä hetkiä kevätpäiviinne <3

Eija

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s