Pieniä asioita, joilla on iso merkitys

Ajatuksia vapaaehtoisen tukihenkilön näkökulmasta

Vapaaehtoiseksi tukihenkilöksi hakeudutaan varmasti monesta syystä. Omalta kohdaltani en osaa tarkkaan yksilöidä sitä, mistä kaikki alkoi, mutta sen tiedän, että aikaisemmalla elämänkokemuksellani on asiassa iso merkitys: se on opettanut minut näkemään, kuinka iso merkitys ihmisten teoilla, niillä pienilläkin, voi olla. Kun sitten kuulin tukihenkilötoiminnasta, tiesin heti, että tämä on jotain sellaista, missä haluan olla mukana – vaikken vielä konkreettisesti tiennytkään, mitä se tarkoitti. Kurssillamme oli mahtava porukka, ja huomasin, että vaikka tulimme erilaisista taustoista, yhdisti meitä ainakin yksi asia: aito halu auttaa ja tehdä hyvää toiselle ihmiselle. Tämä on mielestäni aina liikuttavaa maailmassa, jossa tapahtuu myös niin paljon pahaa.

Tukihenkilöpolkuni varrella olen kokenut monenlaisia tunteita, kuten on varmasti jokaisen tukihenkilön kohdalla: Iloa ja onnea siitä, että saa ja voi auttaa. Siitä, että näkee hymyn toisen kasvoilla. Siitä, että nauretaan yhdessä jollekin hullunkuriselle jutulle. Totta kai mukaan on mahtunut myös hetkiä, joissa olen tuntenut epävarmuutta siitä, mitä olen tekemässä ja onko se riittävää, teemmekö yhdessä tarpeeksi, osaanko tehdä ja sanoa oikeita asioita, riitänkö minä sellaisena kuin olen. Mutta onneksi tuettavani eräs toive palauttaa minut aina tarvittaessa maan pinnalle: kun kerran mietimme, mitä seuraavalla tapaamiskerralla tekisimme, hän sanoi, että olisi kiva olla vaan ja jutella. Kyse ei siis ole sen isommasta asiasta kuin siitä, että antaa aikaa ja kuuntelee, on läsnä toiselle ihmiselle – muu seuraa kyllä perässä. Eniten minua koko tukihenkilötoiminnassa liikuttaakin ajatus siitä, kuinka tällaisilla pienillä asioilla voi vaikuttaa isosti toisen elämään.

Uskon johonkin sellaiseen, mitä kutsun hyvyyden dominoteoriaksi. Siinä on kyse juuri näistä pienistä hyvistä teoista, joilla on vaikutusta toisen elämään ja joiden vaikutus parhaimmillaan menee eteenpäin: kun toiselle tehdään hyvää, haluan uskoa, että tekee hän niin todennäköisemmin myös toiselle. Näitä tekoja me tukihenkilötkin teemme – pieniä asioita, joilla on parhaimmillaan iso merkitys.

 – Tyttö mintunvihreässä mekossa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s