Pohdintoja isänpäivän alla..

WP_20151026_006

Olin 11-vuotias, kun isäni kuoli – odottamatta, yllättäen. Jäimme äitini kanssa kahden, olin perheemme iltatähti, isäni ylpeys. Isäni oli minut saadessaan 41-vuotias, äitini 40-vuotias. Isommat sisarukseni olivat jo ennen isämme kuolemaa muuttaneet pois kotoa. Surin isääni, ajan tavoin, yksin ja ehkä vähän äidin kanssa, huoli tulevaisuudesta, isän kaipuu ja ikävä varjostivat koulunkäyntiäni ja numerot laskivat. Eihän silloin ollut puhettakaan, että olisimme saaneet jostain jotain apua tai joku muu kuin perheenjäsenet olisivat keskustelleet asiasta kanssani. Onneksi isoveljeni otti perheessämme isän roolin ja pystyin turvautumaan häneen.

Selvisin kuitenkin vuosista ja iso ikävä ja suru muuttivat pikkuhiljaa muotoaan ja ihanat muistot säilyvät sydämessäni. Isänpäivisin kävimme äidin kanssa isän haudalla muistelemassa isää. Isän kuolemasta on nyt kulunut 36 vuotta ja käyn haudalla edelleen, mutta nyt saan käydä siellä oman poikani kanssa, jolle olen kertonut paljon kaikkea hänen isoisästään.

WP_20151026_007

Tulin itse isäksi (vihdoinkin) 40-vuotiaana ja nautin täysillä isän roolistani jokainen päivä. Haluan suojella lastani ”pahalta maailmalta”, opettaa elämää toisia kunnioittaen, rehellisyyttä, sosiaalisuutta ja antaa hänelle oikeat eväät elämään, joka ei aina kuitenkaan ole reilu tai tasapuolinen, opettaa ymmärtämään erilaisuutta, kompromissien tekoa ja myös häviämisen vaikeutta. Toivon hänen uskaltavan yrittävän uusia ja vaikeita juttuja, kokemaan niiden kautta onnistumisia ja myös pettymyksiä. Toivon hänen myös tietävän, että olen aina hänen rinnallaan – onnistuipa hän tai ei.

Näitä tunteita olemme saaneetkin yhdessä jo paljon kokea, sillä poikani harrastaa urheilua monessa muodossa. Olen mukana poikani harrastuksissa ja ylpeydellä katson hänen onnistumisiaan sekä epäonnistumisiaan, joista kuitenkin pystytään jatkamaan ja harmituksen tullessa yhdessä keskustelemaan ja taas hän nousee ja lähtee yrittämään uudestaan ja uudestaan, ehkäpä tämä kaikki voima ja tahto on siirtynyt verenperintönä jo muutaman sukupolven ajan suvussamme eteenpäin, näen pojassani paljon itseäni, joskus jopa liikaakin. Tänä vuonna saan viettää hänen kanssaan kahdeksatta isänpäivääni ja teen sen suurella ylpeydellä ja rakkaudella. Samoin toivon kaikkien isien tuntevan lapsiaan kohtaan. Kiireetöntä isäpäivää!

– Mies 48v.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s