Perheiden taiteiden yö lähestyy

Vuosittainen Perheiden taiteiden yö järjestetään jälleen Perhetalo Heidekenillä tämän viikon torstaina 13.8. Koko perheen tapahtuma kerää Heidekenille aina noin tuhatkunta ihmistä, jotka tänä vuonna saavat nauttia sirkusteemaisesta ohjelmasta.

Taiteiden yön valmistelut aloitettiin reilusti jo kevään puolella, mutta tapahtumaviikko vasta onkin ollut täynnä pelleilyä – kirjamellisesti.

blogi4

Onni-nalle valmistautui sirkukseen jo viime viikolla, eikä luultavasti millään malttaisi odottaa, että sirkushattu pääsee oikeuksiinsa torstaina.

20150810_092629

 

Turun Kaupungin teatterin puvustamosta löytyi Heidekenin henkilökunnalla hauskoja vaatteita. Kuultua on, että yksi löysi itselleen Aku Ankka -puvun pyrstöineen kaikkineen.

20150810_100002

blogi

 

Myös opasteet ovat sirkusteemaisia. Vaikkain tänä vuonna ensisijaisena tavoitteena kylttien kanssa oli, ettei kukaan eksyisi ja kaikki löytäisi talon sisällä haluamaansa ohjelmaan. Katsotaan kuinka tavoitetteen kanssa käy!

blogi1

Eniten hauskuutta tulee olemaan varmastikin Heidekenin pihalla. Esiintymislavalla on ohjelmaa koko illan klo 17-20 ja sen lisäksi alueella on ihana lasten rakentama Soiva teltta. Ja mikä maukkainta, pihalta saa kuulemma ostaa hodareita ja lettuja.

Nähdäänhän siis torstaina Heidekenillä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s