Äiti, koska tullaan tänne taas?

Toisin kuin voisi luulla, ei tuota kysymystä tällä kertaa esitetty kerhon tai lastentapahtuman päätteeksi, vaan tavallisen yhdistysopastuksen päätteeksi. Olimme kahden tunnin ajan tutustuneet yhdistyksen kotisivujen päivittämiseen ja järjestöviestintään tiiviisti koneen ääressä istuen. Äkkiseltään leikkiminen ison koulutustilan lattialla aikuisten työskennellessä saattaisi kuulostaa lapsen kannalta tylsältä, mutta ilmeisesti näin ei ollutkaan.

Tylsiä tämänkaltaiset yhteiset hetket yhdistystoimijoiden kanssa eivät ole järjestön työntekijänkään kannalta, päinvastoin. Näissä kohtaamisissa kiteytyy järjestötyöntekijän työn tarkoitus: toimintaedellytysten varmistaminen.

IMG_0007

Jotta yhdistys voi ylläpitää perhekahvilaa, järjestää kesäkerhoja koululaisille tai koko perheen konsertin, täytyy monen tausta-asian olla kunnossa. Asioina vapaaehtoisten ja palkattujen vakuutusturvan selvittäminen, yhdistyksen sääntömuutoksen hoitaminen, työsuojelun toimintaohjelman laatiminen tai tilinpäätöksen teko eivät ehkä sinällään kannusta vapaaehtoistyöhön ryhtymään, mutta joiden hoitaminen oikein on laadukkaan toiminnan edellytys.

Piirijärjestön työntekijänä järjestöasioiden opastus yhdistystoimijoille on keskeinen osa työarkea. Arvokkaaksi tämän arjen tekee sen tuoma hyöty sekä toimijoille että toiminnan kohderyhmälle. Että perhekahvila kokoontuu säännöllisesti, kesäkerho toimii, ja perheet voivat muistella hauskaa konserttikokemustaan. Että toimintoja ylläpitävät ja järjestävät vapaaehtoiset haluavat ja jaksavat tehdä tätä kaikkea, samalla antaen omaa aikaansa ja ideoitaan yhteiseen, oman elämän ja perheen ulkopuoliseen hyvään. Ilman heitä jäisi aika monta lähitoimintoa ja tapahtumaa lapsiperheille puuttumaan, kuten ne kerhot ja konsertit.

Kysyjän äidille voisin esittää vastakysymykseksi muotoillun kutsun: Milloin te tulette uudestaan?

– Ulla, Työllisty järjestöön -hankkeen projektipäällikkö

IMG_0010

Ps. MLL:n paikallisyhdistysten ja piirin toiminta Varsinais-Suomessa 2014 lukuina

  • 67 paikallisyhdistystä, joissa yhteensä 10971 jäsentä
  • 1034 vapaaehtoista (ei sis. luottamushenkilöitä)
  • 68 137 tehtyä vapaaehtoistoiminnan tuntia
  • perhekahviloita piirin alueella 77, joissa 38 639 käyntiä
  • 231 kerhoryhmää, joissa 37 866 käyntiä
  • 84 vertaisryhmää, joissa 4225 käyntiä
  • tapahtumiin, retkiin ja leireihin osallistui 48 410 henkilöä

Kuvat kylämummien ja -vaarien tapaamisesta Raisiossa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s