Kesä, ötökät ja kylmä merivesi (ja liian lämmin palju)

kesäkuvaruno Niin se kesä vaan tuli. Auringon lämmössä pikkuruiset ja vähän isommatkin varpaat tunnustelevat ruohon raikkautta. Hiukkasen kylmää ja kosteaa, mutta nin suloisen pehmeää.

Uimapaikoilla vedet ovat pikkuisten mielestä jo ihan sopivan lämpöisiä uitavaksi. (Mummoa ei hevillä saa alle 20 asteiseen veteen.) Lapsukaiset menevät suorinta tietä, ilman pelkoa, sinne vaan! Juhannuksena Matti kutsui mummon ja Säteen paljuilemaan, ja täytyy myöntää, että se vesi oli jopa minullekin liian lämmintä.

Nämä ihanat ipanat rakastavat kaikenkokoisia öttiäisiä, joita luonnossa liikkuu. Mummo sydän syrjällään varoittelee polttiaismuurahaisista, ampiaisista ja käärmeistä. Näytille Mummon eteen tuodaan mitä kummallisempia ötököitä. Kunpa vaan osaisi antaa kaikille nimet, kun ei itsekään tunne niitä.

Rannoiltakin löytää aarteita, kuten kiviä, oksia ja meren vaahtoa. Pikkulapsen luovuus ja mielikuvitus ovat asioita, joita ei saisi kadottaa kasvaessa isoksi. Kivistä voi tehdä mitä vaan ukkoja ja rakennelmia, oksat ovat aina ”jonkun” näköisiä, ja vaahto on kuin Fairya puhaltaisi. Kehoitanpa nyt kaikkia tekemään seuraavaa: käy maahan selällesi, seuraa hetki pilviä ja kuvaile kaverillesi, mitä pilvi esittää. Ja ota hienoista pilvistä vaikka kuva!

Nykyisin lasten syntymäpäiviä juhlitaan jos milläkin tavalla. Välillä tuntuu, että sekin on joillakuilla kilpavarustelua. Kenellä on komein ja erikoisin kakku, kuka keksii ihmeellisimmän tai kalleimman lahjan. Unohtuikohan päivänsankarin toivomukset siinä kohdin. Näin mummon näkökulmasta katsottuna parhaat lahjat ovat sellaisia, joilla lapsi pystyy toteuttamaan itseään. Herkullisin kakku on taas se ihan ikioman äidin rakkaudella tekemä kakku.

Pienin lastenlapsistani on juuri oppinut isumaan ja voi, kuinka ryhdikkäänä hän katseleekaan sisarusten touhuja lattialla. Tyynen rauhallisena, mistään konflikteista välittämättä. Kun mummo saa syliin tämän pienen rakkauden, ilo on suuri kummallakin. Mummolla, kun pikkuruiset sormet kaivautuvat hiuksiin, nenään, suuhun. Vilho-lapsi iloitsee, kun saa mummon kikattamaan ja halimaan entistäkin lujemmin.

Yhtenä iltana taas sain soiton Samilta. Hän kertoi: ”Tiedäks mummo mitä? Samil on nyt huulessa pieni reikä. Juu, renkusin tuolilla ja kaatusin. Enää ei paljotta satu. Olen nyt rauhallinen.” Hän on tapaturma-altis miehenalku.

Ennen nukkumaanmenoa pistän kädet ristiin ja lähetän taivaalle hiljaisen pyynnön; ”Suojelethan näitä pieniä rakkaitani isoilta kolhuilta. pienistä selvitään ja niitten avulla vahvistutaan ja vartutaan, mutta ne suuret saisivat jäädä kokonaan pois.”

Nautitaan kesästä, sen jokaisesta säästä. Kunpa yhtä rohkea olisin, kuin pikku-Matti, niin ympäri taloa kaatosateessa juoksisin ja ilosta kiljuisin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s