Mummomaisia ajatuksia

Eija

– Mitä varten mummot aina sanoo: otas, haes, odotas, äläs, menes, tules yritäs? kysyy kohta kuusivuotias tuleva eskarilainen.

– No, katos, kun mummot yrittävät opettaa elämään tätä elämää sillä tavalla vähän hassusti, vastaan mummomaiseen tapaani.

Miten se s-kirjain siellä sanan lopussa saakin nuo ohjeet kuulostamaan jotenkin lempeämmiltä ja helpommin toteutettavilta. Pienen ihmistaimen kasvuun kuuluu niin paljon kaikenlaisien uusien asioitten opiskelua.  Välillä sitä itsekin miettii, että menisiköhän noin suuri määrä enää itselle ollenkaan perille. Samainen kuusivuotias käy aina silloin tällöin visiitillä työpaikallani, jossa asuu sotaveteraaneja. Olen kertonut, että nämä papat kuulevat huonosti ja heitä pitäisi tervehtiä kuuluvalla äänellä.

-PÄIVÄÄ, komealla äänellä ja käsi ojennettuna, pieni miehenalku aina tuleekin taloon.

Papat tietävät jo, että tuo isoääninen poika on tämän mummon muru.

 

Tärkeintä tässä elämässä on se, miten otat kanssakulkijan huomioon

On mainiota seurata lasten leikkejä. Täällä Laitilassa on oma murre, joka kulkee yleensä leikeissä mukana. Mutta kun kauppaleikkiä leikitään, on lapsilla joku sisäänrakennettu kirjakielen kääntäjä, sillä vuolaasti pieni kauppias puhuu kirjakieltä, kun asiakas astuu kaupan ovesta sisään. Miten taitavia he ovatkaan!

Kauppaleikeistä tulikin mieleen. Haimme myyntiartikkeleita kauppiaalle pellonreunoista, metsästä ja muualtakin luonnosta. Se on mainio raaka-aineitten tukkuliike. Ei ne muoviset pizzasuikaleet ja porkkanat jaksa kauaa kiinnostaa. Ja sitä paitsi, tältä tukkurilta saa aina tuoretta tavaraa.

Toisen tyttäreni perhe on tekemässä muuttoa maalle. Heillä on kolme ipanaa; 4-, 3-, ja puolivuotias. Nämäkin naperot nauttivat suunnattomasti, kun saavat peuhata pihalla ja tutkia ötököitä. Yhtenä muuttopäivänä nelivuotias oli istuttamassa kukkia toisen mummin luona ja nämä nuoremmat täällä meillä. Kolmen vuoden ikäinen neiti, joka haluaisi aina vaan kulkea hame päällä, tykkää ihan suunnattomasti nuorimmasta tytöstäni, joka on kohta 14-vuotias. Kyllä pikkuiset prinsessat tarvitsevat aina jonkun, jota ihailla.

Muistatko sinä, ketä katselit ihaillen pienenä?

Tämä pari kulki käsi kädessä pihalla kukkia katsellen, hyppivät trampoliinilla ja höpöttivät omia juttujaan ja mummon sydän täyttyi onnesta.

Teen kolmivuorotyötä ja kahden nuoren vielä asuessa kotona, on tuossa huushollissakin jonkin verran hommia. Joskus tunnen huonoa omaatuntoa siitä, ettei minusta tullutkaan sitä pullantuoksuista mummoa, joka on kotona ja jolla on aina aikaa lapsenlapsille.

Millä tavoin te muut mummot koette asian? Tai vanhemmat, onko se kurjaa, että lastenne isovanhemmilla ei aina ole mahdollisuutta olla läsnä?

Ehkä ratkaisu olisikin tässä, pikkumiehen ehdotuksessa:

-Kuules mummo, sit ko sää kasvat isoks, nii voisiks ruveta poliisiks?

Kirjoittaja on melkein 50-vuotias Eija, joka on neljän lapsen ja neljän lapsenlapsen mummo Laitilasta. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s